Tekoälyn hyödyntäminen rakennesuunnittelutoimistossa
Laitala, Aleksi (2024)
Laitala, Aleksi
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024111127812

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tehtiin toimeksiantona rakennesuunnittelutoimistolle, joka keskittyy pääosin korjausrakennesuunnitteluun ja erilaisten kuntotutkimusten tekemiseen. Idea opinnäytetyölle syntyi, kun yrityksessä oli huomattu tekoälyn käytön yleistyminen niin yleisesti kuin myös rakennusalan eri piireissä.
Tekoälyn käyttö on kasvanut valtavasti viime aikoina, ja se on leviämässä yhä laajemmin myös rakennusalalle. Työn tavoitteena oli löytää käyttökohteita ja mahdollisuuksia, joiden avulla yritys voisi hyödyntää tekoälyä arjen työtehtävissä toimintansa tehostamiseksi. Tekoälyn käyttö ja sen mahdollistamat asiat olivat yritykselle entuudestaan vielä varsin vieraita.
Opinnäytetyössä käsitellään aluksi tekoälyä yleisellä tasolla, sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen sekä tekoälyn käytön ongelmakohtia. Työn alussa esitellään olemassa olevia tekoälysovelluksia ja -työkaluja, joista suurin osa on tavallisen kuluttajan saatavilla ja kerrotaan myös niiden ominaisuuksista. Tämän jälkeen kuvataan lyhyesti, mitä asioita korjausrakennesuunnittelu pitää yleisesti sisällään ja, miten rakennusalan digitalisoituminen on vaikuttanut rakennesuunnittelun kehittymiseen. Työn loppupuolella esitellään, miten tekoälyä hyödynnetään jo nyt rakennesuunnittelussa ja millaisia mahdollisuuksia se voi tulevaisuudessa tarjota rakennesuunnittelijoille. Lopuksi on vielä käytännön esimerkkejä, miten kaikkien saatavilla olevia yleisiä tekoälytyökaluja pystyy hyödyntämään arjen työtehtävissä.
Työn tuloksena saatiin selvennystä siihen, miten tekoälyä voidaan hyödyntää rakennesuunnittelutoimiston arjen työtehtävissä nyt ja myöhemmin tulevaisuudessa. Tekoälyn avulla rutiininomaisiin ja välillä kuormittaviinkin tehtäviin saadaan tehokkuutta ja helpotusta. Itse monimutkaisempiin rakenteiden suunnitteluun ja optimointiin liittyviin asioihin, tekoäly tulee luomaan tulevaisuudessa valtavia mahdollisuuksia.