Aineettoman palkitsemisen vaikutus työntekijöiden sitoutumiseen
Nissinen, Suvi (2024)
Nissinen, Suvi
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024111928783

Tiivistelmä
Tämän tutkimustyyppisen opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää Kotipalvelu Mehiläinen Oy:ssä työskentelevien henkilökohtaisten avustajien näkemyksiä aineettomasta palkitsemisesta ja sen vaikutusta työntekijöiden sitoutuneisuuteen. Henkilökohtaiset avustajat ovat tutkitusti yksi yrityksen tyytyväisimmistä työntekijäryhmistä ja he kokevat työnsä merkitykselliseksi. Tästä huolimatta työntekijöiden vaihtuvuus yrityksessä on suurta. Vastausten perusteella pyrittiin löytämään kehitysehdotuksia toimeksiantajayritykselle aineettoman palkitsemisen näkökulmasta.
Tutkimuksen viitekehys koostui kolmesta pääteemasta, jotka olivat palkitseminen, sitoutuminen ja työmotivaatio. Viitekehyksessä käsiteltiin myös viestinnän roolia osana sitouttamista. Viitekehyksen teoreettisen tiedoin lähteinä toimivat ammattikirjallisuus, erilaiset nettiartikkelit ja muut luotettavaksi koetut ajantasaiset lähteet.
Työ toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuskyselynä. Kysely lähetettiin vastattavaksi 2900 henkilökohtaiselle avustajalle ympäri Suomen. Vastausprosenttia laskiessa huomioitiin vain aktiiviset työntekijät. Heitä arvioitiin olevan kyselyn toteutushetkellä noin 2000. Kysely sisälsi 15 strukturoitua monivalintakysymystä. Vastausten pohjalta oli tarkoitus löytää kehitysideoita, joiden avulla yrityksen on mahdollista kehittää aineetonta palkitsemistaan.
Tulokset osoittivat, että aineetonta palkitsemista pidetään tärkeänä ja sillä on vaikutusta sitoutumiseen ja työmotivaatioon. Selvityksen mukaan kehityskohteiksi nousivat perehdytys, esihenkilöiden palautteen anto, aineettomien palkitsemiskeinojen tietoisuuden lisääminen ja viestinnän keskittäminen parhaiten tavoittavaan kanavaan.