Lähiöiden tiivistämisen mahdollisuudet
Järvi, Mikko (2015)
Järvi, Mikko
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201502122156

Tiivistelmä
Insinöörityössä selvitettiin lähiöitä tiivistävään rakentamiseen liittyviä ongelmia ja etuja. Näihin liittyvät erityisesti taloudelliset näkökulmat. Osapuolia prosessissa ovat maan-omistajat, rakentajat ja kunnat sekä varsinkin asukkaat.
Työssä esiteltiin aiempia tutkimuksia ja niissä todettuja parannusehdotuksia ja parhaita käytäntöjä sekä tapoja tutkia tiivistämisen mahdollisuuksia. Käytännön osuudessa käytettiin esimerkkikohteita, joista tehtiin laskelmia ja niiden pohjalta mahdollisia toteuttamisvaihtoehtoja. Näin tuli esiin hankkeisiin sisältyviä reunaehtoja. Esimerkkikohteet ovat todellisia kohteita, mutta oikeita hankkeita niissä ei ole käynnissä. Martinlaakso valikoitui esimerkki-alueeksi, koska siellä on ollut kiinnostusta tiivistämishankkeisiin ja kaupunki on tutkinut täydennysrakentamisen paikkoja kehityskuvaraportissa, joka oli nähtävillä keväällä 2014.
Esimerkkilaskelmissa nousi suurimmaksi haasteeksi pysäköintipaikkojen sijoittaminen sekä niiden aiheuttama kustannus. Tiivistäminen useimmiten vaatii maantasopaikkojen korvaamista rakenteellisella pysäköinnillä, mikä vähentää olennaisesti kaavoittamisella saavutettavan uuden rakennusoikeuden tuomaa rahallista hyötyä, varsinkin edullisilla asuinalueilla. Saman aiheuttaa kaupunkien perimät maankäyttökorvaukset. Näihin auttaisi kaupunkien vahvempi rooli ja etupainotteinen taloudellinen panostus.
Toinen hankkeiden edistämistä vaikeuttava seikka on asunto-osakeyhtiöiden päätöksenteon jäykkyys. Taloyhtiöiden hallituksissa ei useinkaan ole tarvittavaa asiantuntemusta ison hankkeen vetämiseen ja lisäksi asukkaiden yksimielisyys voi olla vaikeaa saavuttaa. Tähän tarvittaisiin hyviä esimerkkejä onnistuneista hankkeista ja enemmän opastusta. Vuokrataloyhtiöissä tilanne on paljon suoraviivaisempi ja siksi niiden hankkeita onkin vireillä useita.
Työssä käytettyä yksinkertaistettua laskentakaavaa ja tehokkuustarkastelua voi käyttää mihin tahansa tutkittavaan kohteeseen, kun lähtötiedot on selvitetty. Työstä käyvät ilmi eri asioiden vaikutukset toisiinsa ja tulosta voi käyttää niin taloyhtiöt kuin rakennusliikkeet ja kaupungit tiivistämisen mahdollisuuksia tutkiessaan.