Lentomatkustuksen päästökompensaatio asiakkaan näkökulmasta
Laakko, Emma (2024)
Laakko, Emma
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112931358

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää kuluttajien asenteita päästökompensaatiosta sekä kartoittaa, mitä he olisivat valmiita maksamaan kompensaatiosta. Lisäksi tutkittiin, mitkä tekijät estivät päästökompensaation teon. Kuten taloudelliset syyt, tiedon puute tai tiedotuksen epäsopivuus kuluttajille. Visio opinnäytetyöhön syntyi omista matkustustottumuksista ja aiemmista työkokemuksesta ilmailualan parissa. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Kilroy Finland Oy. Kohderyhmänä olivat 18-35 vuotiaat opiskelijat ja nuoret aikuiset, sillä suurin osa Kilroyn asiakaskunnasta koostuu juuri tästä kohderyhmästä.
Opinnäytetyössä käytettiin määrällistä tutkimusotetta. Tietoperustan aihepiirit olivat lentomatkustuksen hiilidioksidipäästöt, kohreryhmän matkustajaprofiilit, asenteet ilmastonmuutosta kohtaan, viherpesun riskit ja matkailun positiiviset vaikutukset.
Opinnäytetyön aine kerättiin kyselyllä. Kyselystä kertyi yhteensä 172 vastausta ja kysely sisälsi niin monivalinta, kuin avoimia kysymyksiä. Kysely avattiin julkiseksi 10.10.2024 ja markkinointi tapahtui META:n sosiaalisen median kanavissa, toimeksiantajani Instagram- ja Facebook tileillä ja Turun yliopistoravintolassa, jossa jaoin QR-koodeja. Kysely oli auki kaksi viikkoa ja sulkeutui 24.10.2024.
Tutkimustulokset toivat esiin kuluttajien tietoisuuden ja huolen päästökompensaation ympäriltä, kuten minne rahat menevät, mitä toissijaisia keinoja päästöjen vähentämiseen on ja kuinka paljon he olisivat valmiita kompensoimaan rahan muodossa. Yhteenvetona tulosten perusteella enemmistö olisi valmiita maksamaan kompensoinnista pienen summan, mutta vastineeksi he haluasivat laajempaa tietoa aiheesta ja yrityksiltä vastuunottoa tiedotuksesta.