Diabetesta sairastavan potilaan jalkahaavan hoitotyö : opas hoitohenkilökunnalle
Aarnipuro, Tiina; Ahola, Laura (2024)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Aarnipuro, Tiina
Ahola, Laura
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024121134875

Tiivistelmä
Diabetes on Suomessa ja muualla maailmassa yleistyvä sairaus, jota sairastavalla voi ajan myötä ilmetä erilaisia terveysongelmia esimerkiksi jalkoihin. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa opas diabetesta sairastavan potilaan jalkahaavan hoitotyöstä Pudasjärven terveysaseman akuuttiosaston hoitohenkilökunnalle. Opinnäytetyön tavoitteena oli, että hoitohenkilökunta saisi varmuutta ja tukea osaamiseensa sekä syvennettyä tietojaan oppaassa olevien selkeiden ja käyttökelpoisten ohjeiden avulla. Tavoitteena oli vähentää diabeettisten jalkahaavojen hoidon vaihtelevuutta yhtenäisten ja näyttöön perustuvien toimintatapojen myötä.
Opinnäytetyö toteutettiin lineaarisen mallin mukaisesti toiminnallisena opinnäytetyönä, jonka tuotoksena syntyi opas hoitohenkilökunnalle. Lineaarisen mallin mukaisesti rajasimme tietoperustaan tulevia aiheita. Kävimme keskustelua toimeksiantajan kanssa oppaan sisällöstä. Keräsimme palautetta oppaasta akuuttiosaston esihenkilöltä ja haavanhoitajalta. Heidän palautteensa perusteella opas oli helppolukuinen ja käytännönläheisesti toteutettu. Opinnäytetyön keskeinen sisältö käsittelee diabeettisten jalkaongelmien ja -haavojen ennaltaehkäisyä, syntymistä, hoitoa ja hoitotyötä. Tietoperusta pohjautuu luotettaviin ja ajantasaisiin lähteisiin.
Tuotoksena valmistui opas diabetesta sairastavan potilaan jalkahaavan hoitotyöstä. Oppaalle oli tarve, koska akuuttiosastolla ei ollut saatavilla vastaavanlaista opasta. Opas sisältää tietoa diabeettisten jalkahaavojen ennaltaehkäisystä, haavanhoidosta ja niihin käytettävistä tuotteista sekä apuvälineistä. Opas toimii kirjallisena ohjemateriaalina, jonka tehtävänä on auttaa ja helpottaa hoitohenkilökuntaa diabeettisten jalkahaavojen hoitotyössä. Opas laadittiin sähköiseen muotoon akuuttiosaston toimintatapojen mukaisesti. Jatkokehittämiskohteeksi ehdotamme kyselytutkimuksen järjestämistä, jonka avulla arvioitaisiin oppaan käytettävyyttä ja hyödyllisyyttä sekä mahdollisia kehitysideoita oppaan sisällölle.