Tekoäly työtä, osaamista ja liiketoimintaa uudistamassa
Alamäki, Ari; Wirenius, Katja; Moilanen, Teemu; Leppäniemi, Tiina (2024)
Alamäki, Ari
Wirenius, Katja
Moilanen, Teemu
Leppäniemi, Tiina
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025022113198

Tiivistelmä
AI Driver-hankkeen työpaketti 1 ”Tietopohjan vahvistaminen ihminen-tekoäly-vuorovaikutuksen eettisessä suunnittelussa ja käyttöönotossa” koostui lukuisista erillisistä tutkimuksista, konkreettisista tekoälykokeiluista ja kehittämisprojekteista sekä kotimaisesta ja kansainvälisestä tieteellisestä yhteistyöstä. Mukana oli Haaga-Helian tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita sekä yrityksiä ja kotimaisia ja kansainvälisiä yliopistoja. Tuloksia julkaistiin blogeina, ammatillisina ja tieteellisinä artikkeleina, kansainvälisinä konferenssiesityksinä, erilaisina kotimaisina esityksinä erilaisissa tilaisuuksissa sekä opinnäytteinä. Työpaketti 1:n edustajat vierailivat asiantuntijoina myös Ylen Radio Suomen päivässä keskustelemassa tekoälystä sekä Digivision podcastissa keskustelemassa tekoälystä ja oppimisesta.
Työpaketti 1:ssa tutkittiin ja kehitettiin esimerkiksi luotettavaa ja eettistä tekoälyä, siihen vaikuttavia tekijöitä koulutuksen ja terveydenhuollon alueella sekä mallinnettiin tekoälyn suunnittelun, kehittämisen ja käyttöönoton elinkaarta ja tuotekehitysprosessia. Tekstianalytiikkaa tutkittiin mm. osana palvelujen kehittämistä yhdessä Sevillan yliopiston kanssa, samoin tekoälyä tutkittiin osana älykkään prosessiautomaation tehostamisessa. Metakognitiivisuudesta ja tekoälystä teimme myös alustavaa tutkimusta hankkeen puitteissa. Generatiivista tekoälyä sovellettiin tietojohtamiseen. Tekoälyn ja kestävän kehityksen integraatiosta tehtiin opetuskokeilu yhdessä toisen hankkeen kanssa ja sen pohjalta
syntyi tekoälyn lukutaidon taksonomia ja pedagogisia suosituksia. Lisäksi tämän työpaketin puitteissa ohjasimme opinnäyteryhmän, jossa syntyi tekoälyn opetuskäytöstä opinnäytteitä. Hanke toimi myös toimeksiantajana esimerkiksi AWS-pohjaisen chatpotin toteutukselle, monikeinoisen tunteiden tunnistamiselle ja kahdelle tekstianalytiikan opinnäytetyölle. Yhteistyötä tehtiin myös 3AMK tekoälytiimin kanssa, jossa tutkimme tekoälyn opetuskäyttöä opintojen suunnittelussa osana Careerbot-tekoälyrat-
kaisua ja yleisemmin opintojen tekoälyavusteisessa suunnittelussa. Tekoälypohjaisesta objektien tunnistamisesta toteutimme opinnäytetyönä Yolo8-tekoälyteknologiaa hyödyntävän ratkai-
sun, jossa kuvasta ja videoista voitiin tunnistaa ihmisiä ja esineitä. Tekoälypohjaiseen arviointiin liittyen järjestimme kokeellisen tutkimusprojektin yhdessä Management Center Innsbruckin (MCI) kanssa, jossa tutkimme laajasti erilaisia muuttujia. Tutkijamme työskenteli yhdessä Wienin johtamisen ja viestinnän
ammattikorkeakoulun (FHWien der WKW) kanssa tutkien ihmisen ja tekoälyn välistä vuorovaikutusta. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin myös älykkään automaation tutkimuksen parissa Bialystokin Teknillisen yliopiston (Puola), Bielefeldin ammattikorkeakoulun (Saksa) ja RWTH Aachen yliopiston (Saksa) kanssa.
Tässä muutamia keskeisimpiä esimerkkejä hankkeen puitteissa tehdyistä projekteista, tutkimuksesta, kehityksestä ja kokeiluista. Niiden pohjalta on syntynyt ennen tämän yhteisjulkaisun valmistumista lukuisia ammatillisia ja tieteellisiä artikkeleita sekä esitelmiä. Tätä julkaisua varten päätimme kirjoittaa pragmaattisempia artikkeleita ammatilliselle yleisölle, opiskelijoille ja muulle aiheesta kiinnostuneelle yleisölle. Seuraavilla sivuilla olevat Työpaketti 1:n artikkelit heijastelevat tämän hankkeen puitteissa syntyneitä oppeja, näkökulmia ja vinkkejä. Tekoäly on laaja ja erittäin nopeasti kehittyvä alue. Seuraavat artikkelit kuvastavat sitä monitieteistä ja moniulotteista maailmaa, joka tekoälyn soveltamiseen liittyy.