Rakennuttamisvaiheen turvallisuustoiminnan kehittäminen infrahankkeissa
Pehkonen, Niko (2025)
Pehkonen, Niko
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202504288019

Tiivistelmä
Turvallisuus kuuluu tärkeänä osana rakennushankkeiden läpivientiin ja sen onnistuminen vaatii kaikkien osapuolten panostusta kyseiseen toimintaan koko hankkeen elinkaaren ajan. Rakennusalalla turvallisuus on ollut pitkään isona kehityskohteena, jonka kehittämisessä on onnistuttu viime vuosikymmenien aikana ihan hyvin. Urakoiden aikana turvallisuudessa ilmenevien haasteiden osalta kamppaillaan kuitenkin edelleen perusasioiden äärellä. Lisäksi turvallisuudesta aiheena löytyy aina kehitettävää.
Opinnäytetyössä käsiteltiin rakennuttamisvaiheen turvallisuustoiminnan kehittämistä infrahankkeissa aina hankkeen kilpailutusvaiheesta vastaanottoon asti. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia ja kehittää infrahankkeiden turvallisuustoimintaa tarkastelemalla alan tämänhetkisiä turvallisuuskäytäntöjä sekä löytämällä niistä jo hyväksi havaittuja sekä kehittämistä vaativia asioita. Tutkimusaineisto kerättiin turvallisuuden parissa toimivien asiantuntijoiden haastatteluilla sekä aiheeseen liittyvän kirjallisuuden avulla. Työ sai idean yhdessä toimeksiantajan ja Oulun kaupungin kanssa havaitun kehityskohteen myötä.
Opinnäytetyötä varten kerätystä aineistosta sekä tutkitusta aiheesta luotiin yhdessä toimeksiantajan Welado Oy:n kanssa valvontalista turvallisuuskierroksen suorittamiseen, joka luovutettiin työn lopuksi Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluille käytäntöön hyödynnettäväksi. Rakennuttajan turvallisuuskierros -valvontalista pyrkii käsittelemään lainsäädännön, ohjeiden ja asetusten vaatimat asiat turvallisuuskierroksen yhteydessä sekä ottaa huomioon haastatteluiden perusteella hyväksi todettuja käytäntöjä. Valvontalista on hyödyllinen Oulun kaupungin hankkeissa, joissa ei ole rakennuttajakonsulttia turvallisuuskoordinaattorina. Se toimii myös hyvänä apuvälineenä turvallisuuskierrosta tehtäessä ja perehdytysvälineenä kokemattomammalle työntekijälle.
Opinnäytetyössä huomattiin, että tärkeimmät asiat turvallisuuden onnistumisen kannalta vaativat hankkeen osapuolten välistä hyvää yhteistyötä sekä laadukasta turvallisuusdokumentointia. Lisäksi aliurakoitsijoiden toiminnan valvominen etenkin päätoteuttajan toimesta, lainsäädännön mahdollistama kilpailun vääristyminen, töiden laadukas suunnittelu ja työntekijöiden vaihtuvuuden estäminen havaittiin tärkeiksi asioiksi turvallisuuden onnistumiseksi.