Esikuvina Joni Mitchell ja Lizzy McAlpine : 1960–1970-lukujen taitteen ja 2020-luvun naislaulaja-lauluntekijän ja -kitaristin vertailu
Onali, Venla (2025)
Onali, Venla
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202505069410
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202505069410
Tiivistelmä
Tutkin opinnäytetyössäni Joni Mitchellin (s. 1947) sekä Lizzy McAlpinen (s. 1999) urien alkuvaiheita ja niihin vaikuttaneita tekijöitä omissa aikakausissaan. Tarkastelen myös heidän erojaan ja yhtäläisyyksiään näihin konteksteihin peilaten. Lisäksi selvitän esikuvien merkitystä naislaulaja-lauluntekijälle ja -kitaristille, sekä musiikkikasvatuksessa. Haluan työlläni vahvistaa identiteettiäni naislaulaja-lauluntekijänä ja -kitaristina, sekä ymmärtää musiikin historian ja nykypäivän syy-seuraussuhteita.
Aineistoni koostuu tietokirjallisuudesta, kuten elämäkerroista ja tieteellisistä julkaisuista. Se sisältää myös monipuolista media-aineistoa, kuten verkkoartikkeleita, dokumenttielokuvia, podcasteja ja sosiaalista mediaa. Työtapani ovat laadullinen sisällönanalyysi ja teemoittelu, joihin sisällytän verkkoetnografiaa.
Tutkittuani Mitchelliä, McAlpinea ja heidän aikalaisiaan näyttää siltä, että nykyteknologia ja sosiaalinen media helpottavat verkostoitumista, musiikin tekoa ja julkisuuteen pääsyä, mutta ne lisäävät paineita ja vaikeuttavat rajojen asettamista. McAlpinen kaltaiset naisartistit vaikuttavat myös saavan enemmän näkyvyyttä ja tukea toisiltaan verrattuna Mitchellin uran alkuun. Mitchellin kokemus naisten välisestä solidaarisuudesta tuntui olevan rajoittunut median vallitsevien asenteiden, naisesikuvien näkymättömyyden ja epäfeministisen kasvatuksen vuoksi. Kuitenkin Mitchelliä ja McAlpinea yhdistävät esimerkiksi herkkyys, päämäärätietoisuus, vaikeista kokemuksista ammentaminen ja samankaltainen lähestyminen kitaransoittoon.
Työni on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita naislaulaja-lauluntekijöiden historiasta ja nykytilasta. Sen tuloksia voi soveltaa kotona ja musiikkikasvatuksessa, joissa voidaan edistää tulevien naislaulaja-lauluntekijöiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia. Työlläni haluan kannustaa tyttöjä ja naisia kitaransoittoon ja lauluntekemiseen.
Aineistoni koostuu tietokirjallisuudesta, kuten elämäkerroista ja tieteellisistä julkaisuista. Se sisältää myös monipuolista media-aineistoa, kuten verkkoartikkeleita, dokumenttielokuvia, podcasteja ja sosiaalista mediaa. Työtapani ovat laadullinen sisällönanalyysi ja teemoittelu, joihin sisällytän verkkoetnografiaa.
Tutkittuani Mitchelliä, McAlpinea ja heidän aikalaisiaan näyttää siltä, että nykyteknologia ja sosiaalinen media helpottavat verkostoitumista, musiikin tekoa ja julkisuuteen pääsyä, mutta ne lisäävät paineita ja vaikeuttavat rajojen asettamista. McAlpinen kaltaiset naisartistit vaikuttavat myös saavan enemmän näkyvyyttä ja tukea toisiltaan verrattuna Mitchellin uran alkuun. Mitchellin kokemus naisten välisestä solidaarisuudesta tuntui olevan rajoittunut median vallitsevien asenteiden, naisesikuvien näkymättömyyden ja epäfeministisen kasvatuksen vuoksi. Kuitenkin Mitchelliä ja McAlpinea yhdistävät esimerkiksi herkkyys, päämäärätietoisuus, vaikeista kokemuksista ammentaminen ja samankaltainen lähestyminen kitaransoittoon.
Työni on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita naislaulaja-lauluntekijöiden historiasta ja nykytilasta. Sen tuloksia voi soveltaa kotona ja musiikkikasvatuksessa, joissa voidaan edistää tulevien naislaulaja-lauluntekijöiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia. Työlläni haluan kannustaa tyttöjä ja naisia kitaransoittoon ja lauluntekemiseen.
