Yhteistyövanhemmuuden merkitys alle kouluikäisten lasten vanhemmuudessa eron jälkeen : kuvaileva kirjallisuuskatsaus
Afarin, Babak (2025)
Afarin, Babak
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025051511925
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025051511925
Tiivistelmä
Yhteistyövanhemmuus tarkoittaa vanhempien välistä yhteistyötä ja yhteisymmärrystä lasten kasvatuksessa, erityisesti eron jälkeen. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella yhteistyövanhemmuuden vaikusta alle kouluikäisten lasten hyvinvointiin, kun vanhemmat ovat eronneet yhdessä. Tavoitteena on tuottaa tietoa yhteistyövanhemmuudesta.
Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska vanhempien ero koskettaa yhä useampia perheitä, ja sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. Yhteistyövanhemmuuden on todettu tukevan lapsen sopeutumista ja vähentävän eroon liittyviä haitallisia vaikutuksia, mutta sen toteutuminen voi kohdata monia haasteita. Tässä tutkimuksessa pyrittiin syventämään ymmärrystä siitä, mitkä tekijät edistävät tai vaikeuttavat yhteistyövanhemmuutta ja miten se heijastuu lapsen hyvinvointiin.
Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa analysoitiin kymmenen tieteellistä artikkelia. Artikkelit edustivat erilaisia tutkimusmenetelmiä ja maantieteellisiä konteksteja vuosilta 2014–2024. Aineiston analyysi tehtiin induktiivisella sisällönanalyysillä, mikä mahdollisti tulosten ja niiden merkityksen syvällisen tarkastelun.
Tulokset osoittivat, että yhteistyövanhemmuus on keskeinen tekijä lasten hyvinvoinnissa eron jälkeen. Vanhempien kyky työskennellä yhdessä ja hallita konflikteja vaikutti suoraan lasten hyvinvointiin. Myös vanhempien osallistuminen kasvatukseen ja sitoutuminen yhteisvanhemmuuteen olivat tärkeitä tekijöitä, jotka tukivat lasten kehitystä ja turvallisuuden tunnetta. Tutkimus korosti myös vanhemmuustaitojen, viestinnän ja konfliktinhallinnan koulutuksen merkitystä. Interaktiiviset työpajat ja avoin keskustelu auttoivat vähentämään väärinkäsityksiä ja lisäämään luottamusta perheiden välillä. Resilienssin tukeminen, selkeät käytännöt ja vertaistuki olivat myös tärkeitä perheiden hyvinvoinnin kannalta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että yhteistyövanhemmuus edistää lasten hyvinvointia ja auttaa vanhempia luomaan kestäviä suhteita. Turvallinen ympäristö on keskeinen tekijä koko perheen hyvinvoinnissa, ja panostus yhteistyövanhemmuuteen tuo hyötyjä sekä lapsille että perheelle kokonaisuudessaan. Tämä tutkimus tuo esiin merkityksellisiä näkemyksiä siitä, kuinka vanhemmat voivat tukea lasten hyvinvointia eron jälkeisessä vaiheessa.
Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska vanhempien ero koskettaa yhä useampia perheitä, ja sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. Yhteistyövanhemmuuden on todettu tukevan lapsen sopeutumista ja vähentävän eroon liittyviä haitallisia vaikutuksia, mutta sen toteutuminen voi kohdata monia haasteita. Tässä tutkimuksessa pyrittiin syventämään ymmärrystä siitä, mitkä tekijät edistävät tai vaikeuttavat yhteistyövanhemmuutta ja miten se heijastuu lapsen hyvinvointiin.
Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa analysoitiin kymmenen tieteellistä artikkelia. Artikkelit edustivat erilaisia tutkimusmenetelmiä ja maantieteellisiä konteksteja vuosilta 2014–2024. Aineiston analyysi tehtiin induktiivisella sisällönanalyysillä, mikä mahdollisti tulosten ja niiden merkityksen syvällisen tarkastelun.
Tulokset osoittivat, että yhteistyövanhemmuus on keskeinen tekijä lasten hyvinvoinnissa eron jälkeen. Vanhempien kyky työskennellä yhdessä ja hallita konflikteja vaikutti suoraan lasten hyvinvointiin. Myös vanhempien osallistuminen kasvatukseen ja sitoutuminen yhteisvanhemmuuteen olivat tärkeitä tekijöitä, jotka tukivat lasten kehitystä ja turvallisuuden tunnetta. Tutkimus korosti myös vanhemmuustaitojen, viestinnän ja konfliktinhallinnan koulutuksen merkitystä. Interaktiiviset työpajat ja avoin keskustelu auttoivat vähentämään väärinkäsityksiä ja lisäämään luottamusta perheiden välillä. Resilienssin tukeminen, selkeät käytännöt ja vertaistuki olivat myös tärkeitä perheiden hyvinvoinnin kannalta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että yhteistyövanhemmuus edistää lasten hyvinvointia ja auttaa vanhempia luomaan kestäviä suhteita. Turvallinen ympäristö on keskeinen tekijä koko perheen hyvinvoinnissa, ja panostus yhteistyövanhemmuuteen tuo hyötyjä sekä lapsille että perheelle kokonaisuudessaan. Tämä tutkimus tuo esiin merkityksellisiä näkemyksiä siitä, kuinka vanhemmat voivat tukea lasten hyvinvointia eron jälkeisessä vaiheessa.