Toimintatapojen kehittäminen organisaatiossa X
Ahonen, Santtu (2024)
Ahonen, Santtu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052013423

Tiivistelmä
Opinnäytetyö käsitteli toimintatapojen kehittämistä muuttuvassa markkinassa monialayrityksen liiketoimintayksikössä. Työn tavoitteena oli tunnistaa liiketoiminnan nykyiset haasteet ja löytää niihin ratkaisuja, jotka tukisivat sekä liiketoiminnan että työyhteisön kehittymistä. Keskeisenä tavoitteena oli parantaa työtyytyväisyyttä, ajankäytön tehokkuutta ja liiketoiminnan kannattavuutta valmentavan johtamisen avulla.
Opinnäytetyö toteutettiin toimintatutkimuksena, jonka puitteissa tehtiin nykytila-analyysi ja kerättiin aineistoa yrityksen avainhenkilöiden haastattelujen ja kyselyiden avulla. Työssä analysoitiin liiketoiminnan muutoksia ja niiden vaikutuksia myyntiin sekä työyhteisön hyvinvointiin.
Keskeinen havainto oli, että myyntiorganisaatio kohtaa haasteita muun muassa kiireen ja tiedonkulun ongelmien vuoksi, mikä heikentää työn tehokkuutta ja henkilöstön jaksamista. Ratkaisuksi esitettiin valmentavaa johtamista, jonka tavoitteena on lisätä henkilöstön osallistumista, parantaa tiedonkulkua ja kehittää työprosesseja. Työn mittareina käytettiin muun muassa eNPS- indeksiä, sairauspoissaolojen määrää ja myynnin kannattavuuslukuja.
Keskeiset tulokset osoittivat, että johdon roolilla ja työyhteisön osallistamisella on merkittävä vaikutus yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin. Toimintatutkimusta tehtiin yhdessä tutkimuksen ydinjoukon kanssa, toimintatutkimus jalkautetaan työyhteisön jäsenille esihenkilöiden toimesta. Työ on tehty vuoden 2024 aikana.