Mikä laulattaa? - tutkimus rytmilaulajien motivaatiosta
Kalaja, Emma (2025)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052214613

Tiivistelmä
Opinnäytetyön taustana oli oma kiinnostus aihetta kohtaan. Työn tavoitteena oli löytää tekijöitä, jotka auttavat laulajia motivoitumaan. Tavoitteena oli myös yhdistää teoreettinen tietopohja käytännön tutki-mukseen motivaation eri näkökulmien selkeyttämiseksi. Työstä arvioitiin olevan hyötyä tulevaisuudessa sekä omassa että muiden opetuksessa.
Opinnäytetyössä tutkittiin valittuja motivaatioteorioita. Aineistona käytettiin muun muassa kirjallisuutta, tieteellisiä artikkeleita, ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetöitä. ja maisteritason töitä. Lisäksi laadit-tiin tutkimuskysely Google Forms -alustalla, jonka avulla kerättiin aineistoa. Kysymykset valittiin opinnäyte-työn aihepiiriä käsittelevistä teemoista. Kyselyyn valittiin osallistujiksi henkilöitä, jotka opiskelivat ammatti-maiseen rytmilaulamiseen tai rytmilaulun opetukseen valmistavassa koulutusohjelmassa. Kyselylinkki lähe-tettiin viidelle vastaanottajalle, ja kaikki vastasivat kyselyyn.
Tuloksista ilmeni, että hypoteesit pitivät paikkansa osittain. Kaikki olivat harrastaneet laulua jo pitkään. Vastaajia motivoi sisäisen luovuuden tarve, ja laulaminen koettiin osaksi identiteettiä. Lisäksi motivaatioon vaikutti kehotietoisuuden lisääntyminen laulamisen avulla. Kaikki vastaajat kokivat haluavansa kehittyä ja oppia uutta. Sosiaalisen arvostuksen, statuksen tai julkisuuden merkitystä ei tuotu esiin. Myöskään lyrii-koiden merkitystä ei maininnut kukaan. Kaikki vastaukset käsiteltiin motivaatioteorioiden avulla, ja lopuksi tehtiin yhteenveto siitä, miten eri teorioiden mukaiset motivaatiotekijät vaikuttavat kyselytutkimuksen vas-taajien motivaatioon.