"Tärkein oli kehotietoisuus" : työhyvinvointia tukevaa paritanssin opetusmetodia kehittämässä

Abstract

Olen työterveyslääkärin työssäni seurannut huolestuneena työhyvinvoinnin heikkenemisen merkkejä. Työelämä on murroksessa, ja se asettaa monenlaisia haasteita työhyvinvoinnille. Etenkin aivojen kuormitus on kasvanut sekä työssä että vapaa-ajalla, joten työstä palautuminen myös psykologisesti on entistä tärkeämpää.

Kehollisuuden merkitys ihmisen hyvinvoinnille ymmärretään yhä paremmin. Tanssimisen hyvinvointivaikutuksista on olemassa jo runsaasti tutkimustietoa. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää sitä, millä tavalla paritanssia opettamalla voitaisiin tukea työhyvinvointia.

Tässä kehittämishankkeessa opetin paritanssia erään työpaikan vapaaehtoisille, aiemmin vain vähän tai ei lainkaan paritanssia harrastaneille työntekijöille. Valitsin opetusmetodiksi ydinkeskeisen motorisen opettamisen mallin, keskittyen paritanssin kehollisiin ydinasioihin. Opetukseeni sisältyi yksilöllisten kehollisten harjoitusten lisäksi parin ja ryhmän kanssa tanssimista, musiikin analysointia tanssimisen näkökulmasta, ja eri paritanssilajiperheiden ominaispiirteisiin ja historiaan tutustumista. Valitsemaani pedagogista lähestymistapaa, dialogisuus ja pedagoginen rakkaus, on käytetty muun muassa taidepedagogiikan piirissä. Koin lähestymistavan tärkeänä, jotta hyvinvointihyötyjä voitaisiin saavuttaa.

Tutkimus oli laadullinen, ja sen tulokset perustuivat neljän osallistujan haastatteluihin sekä omiin päiväkirjamerkintöihini. Kaikki haastatellut osallistujat kokivat kohenemista työhyvinvoinnin kokemuksessaan, kuten kehon asennon paranemista ja kehon ja mielen avautumista, yleistä jaksamisen paranemista, arjesta irrottautumista, rentoutumista, virkistymistä ja mielialan kohoamista. Lisäksi kehollisilla harjoituksilla koettiin olevan kehotietoisuuteen liittyviä vaikutuksia. Kehollisten harjoitusten lisäksi yhdessä tekeminen, hauskanpito ja musiikki olivat keskeisiä työhyvinvointia parantavia elementtejä.

Tämän tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan muita kuin tutkimusryhmää vastaavaa joukkoa työntekijöitä, mutta se vahvistaa ennakko-oletuksiani ja antaa hyvin suuntaa jatkokokeiluille aiheen parissa.

As an occupational health physician, I have observed with concern the signs of declining workplace well-being. Working life is undergoing major changes, presenting various challenges to employee wellness. Mental strain has increased both at work and during leisure time, making psychological recovery from work more important than ever.

The role of the body in human well-being is increasingly recognized, and there is already substantial research on the positive effects of dancing. My thesis aimed to explore how teaching partner dancing could support workplace well-being.

In this development project, I taught partner dancing to volunteers, who had little to no prior dance experience, at workplace. The teaching followed a core-centered motor learning model, emphasizing embodied aspects of partner dance. Sessions included individual bodywork, dancing with partners and in groups, musical analysis from a dancer's perspective, and an introduction to different dance styles and their histories. I also strived to incorporate a dialogical approach, and a learning atmosphere grounded in pedagogical love, principles found in arts pedagogy, to enhance well-being benefits.

This qualitative study was based on interviews with four participants and my own diary notes. All participants reported clear improvements in their workplace well-being. These included better posture, increased bodily and mental openness, improved energy levels, detachment from daily stress, relaxation, refreshment, and elevated mood. The bodywork was also experienced as enhancing body awareness. In addition to the physical exercises, shared experiences and music were central elements that supported well-being.

While the findings cannot be generalized beyond similar groups, the results support my initial assumptions and provide a promising direction for further exploration.