Viljelysmaiden fosforiviljavuuden kehitys eri maalajeilla ProAgria Oulun toimialueella vuosina 1995–2020 : Alavieska, Siikajoki ja Tyrnävä esimerkkeinä

Abstract

Fosforin on yksi tärkeimmistä ravinteista kasvien kasvussa, ja sen riittävä pitoisuus on olennainen osa viljelysmaiden ravinnetasapainoa. Suomessa viljavuusanalyysien perusteella fosforipitoisuuksissa on havaittu pitkän aikavälin muutoksia. Näiden kehityssuuntien tarkastelu voi auttaa ymmärtämään maanviljelyn liittyviä alueellisia erityispiirteitä sekä lannoituskäytäntöjen vaikutuksia. Pohjois-Suomessa viljelyolosuhteet eroavat jossain määrin muusta maasta. Erityisesti maalajirakenteen vaihtelu tekee alueesta kiinnostavan tarkastelukohteen. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää viljelysmaiden fosforiviljavuuden kehitys Alavieskan, Siikajoen ja Tyrnävän alueella vuosina 1995–2020. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti eri maalajien vaikutusta fosforipitoisuuksien muutoksiin. Aineistona käytettiin Suomen Ympäristöpalvelun ja Eurofin Agron viljavuusanalyysituloksia, jotka oli kerätty viiden vuoden välein osana ympäristökorvausjärjestelmää. Fosforipitoisuudet oli määritetty maaperänäytteistä ammoniumasetaattiuutolla, ja näytteet oli luokiteltu fosforiviljavuusluokkiin. Näytemäärien jakautumista fosforiviljavuusluokkiin analysoitiin Excel-ohjelmalla. Tietoperusta pohjautui kasviravitsemuksen, maaperän ja ympäristövaikutusten kirjallisuuteen. Fosforin merkitystä tarkasteltiin sekä sadontuotannon että vesistökuormituksen näkökulmasta. Tulosten mukaan fosforiviljavuus heikkeni kaikissa kolmessa kunnassa vuosina 1995–2020. Alavieskassa alimpien fosforiviljavuusluokkien osuus kasvoi tasaisesti, kun taas korkeampien luokkien osuus väheni. Siikajoella muutos oli jyrkempi: välttävä luokka nousi yleisemmäksi, ja hyvä sekä korkea luokka väheni selvästi. Tyrnävällä fosforiluokkien jakaumassa korostui tarkastelujakson alussa hyvä fosforiluokka 30 % osuudella, mutta vuodesta 2006 alkaen sen ja korkean luokan osuudet vähenivät selvästi samalla kuin välttävä ja huononlaisen luokan osuudet kasvoivat. Fosforipitoisuuksissa kehityksessä havaittiin eroja maalajien välillä. Karkeilla kivennäismailla pitoisuudet laskivat selvästi, ja muutos korostui tarkastelujakson loppupuolella. Eloperäisillä mailla kehitys oli tasaisempaa, mutta myös niillä havaittiin laskua tai vaihtelua. Tulokset osoittavat, että fosforiviljavuuden heikkeneminen on ollut laajaalainen ilmiö. Tämä kehitys voi pitkällä aikavälillä heikentää maaperän viljavuusominaisuuksia ja sadontuottokykyä, erityisesti pohjoisissa viljelyolosuhteissa.