Puolison keskenmenokokemus ja tuen tarve

Abstract

Keskenmeno on raskauden aikainen melko yleinen komplikaatio. Sillä voi olla sen kokeneeseen naiseen fyysisten vaikutusten lisäksi henkisiä vaikutuksia, mutta myös naisen mahdollinen kumppani voi kokea tarvitsevansa tukea keskenmenon aiheuttamiin tunteisiin. Naisten suru keskenmenosta on onnistuttu tutkimuksissa jo tunnistamaan, mutta miesten ja varsinkin muiden kuin hetero-pariskuntien puolisoiden kokemukset keskenmenosta ovat vielä hyvin vähän tutkittu aihe. Terveydenhoitajan työ on kokonaisvaltaista ihmisen hoitoa. Neuvolassa raskauden aikana puhutaan koko perheen hoidosta ja huomioon ottamisesta, joten on luonnollista, että keskenmenon sattuessa myös mieheen tai muuhun kumppaniin kiinnitettäisiin huomiota.

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla, millaisia keinoja puolisolle keskenmenon jälkeen on käsitellä omaa kokemustaan. Lisäksi tarkoitus oli etsiä niitä mahdollisia keinoja tai tarpeita, joita puolisoilla on keskenmenon jälkeen. Tarkoituksena oli lisätä terveydenhoitajien kykyä tunnistaa puolison tuen tarpeita ja mahdollistaa juuri puolisoille kohdennetun tuen tarjoaminen.

Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa perehdyttiin viimeisen 15 vuoden aikana julkaistuihin tutkimuksiin. Tiedonhaussa tieto-kannoiksi valikoitui Medic, Finna, Google Scholar sekä CINAHL with Full Text (EBSCO). Rajattujen hakujen tuloksena oli 168 viitettä, joista katselmoinnin jälkeen valikoitui yhdeksän artikkelia analysoitavaksi. Aineistolähtöisen eli induktiivisen sisällönanalyysin avulla löydettiin useita tutkimuskysymyksiin vastaavia tuloksia, jotka voitiin lajitella neljään alaluokkaan ja lopulta kahteen yläluokkaan.

Tulosten mukaan puolisoiden surua ja tuen tarvetta keskenmenon jälkeen ei tunnisteta. Puolisoille ei ole välttämättä tarjolla ollenkaan juuri heille suunnattuja tukikeinoja. Puolisoilla oli tarve päästä puhumaan kokemuksistaan ja kuulla muiden samanlaisia kokemuksia. Sen lisäksi puolisot halusivat muistaa kuolleen lapsensa sekä tulla tunnistetuksi vanhempana edelleen. Suurin osa tuloksista koski miehiä, sillä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä on tutkittu keskenmenoaiheen osalta hyvin vähän. Muut kuin heteropariskuntien puolisot jäävät terveydenhuollossa helposti tunnistamatta ja heidät oletetaan ystäviksi tai sisaruksiksi. Jatkossa tärkeää olisi tutkia millaisia juuri puolisoille tarkoitetut tukikeinot keskenmenon jälkeen voisivat olla kehittää näitä sekä niiden saatavuutta.