Kipuhoitajan työnkuva Suomessa : kohti yhtenäistä koulutusta ja osaamiskompetensseja

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kipu- ja APS-hoitajien työnkuvaa, osaamista ja ammatillista asemaa Suomessa. Kivunhoidon organisointi ja laatu sekä kipuhoitajien tehtävät vaihtelevat suuresti hyvinvointialueilla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nykytilaa ja luoda pohjaa työnkuvien ja osaamiskompetenssien yhtenäistämiselle jatkossa.

Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena Webropol-kyselyllä. Kohderyhmänä olivat kaikki Suomen kipu- ja APS-hoitajat. Laadullinen osuus muodostui avoimista kysymyksistä, joiden vastaukset analysoitiin teemoittelemalla ja induktiivista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen määrällisellä osiolla selvitettiin kipuhoitajien taustaa, koulutusta, palkkausta ym. selkeästi mitattavia muuttujia.

Kipuhoitajien työnkuva jakautui kolmeen osa-alueeseen: Kliininen kivunhoitotyö, koulutus ja kehittäminen sekä moniammatillinen yhteistyö. Kipuhoitajilta vaaditaan laaja teknistä ja kliinistä osaamista, vuorovaikutustaitoja, potilaskeskeisyyttä sekä kykyä kouluttaa muita ja kehittää toimintaa. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, että osaamisvaatimukset ja työnkuva tukevat hyvin toisiaan. Ne myös vastaavat hoitotyön asiantuntijatehtävää sekä kansainvälisten että suomalaisten standardien mukaan. Palkkaus ei kuitenkaan vastaa työn vaativuutta eikä erikoisosaamista. Lisät ja palkkiot ovat kirjavia ja epätasa-arvoisia. Myös nimikkeissä on suurta vaihtelua. Työ koetaan merkitykselliseksi, monipuoliseksi ja palkitsevaksi. Kuitenkin kuormitus, arvostuksen puute ja riittämätön palkka heikentävät työssä jaksamista ja alan veto- sekä pitovoimaa.

Työnkuvan ja osaamisvaatimusten yhtenäistäminen on tarpeen. Asiantuntijanimikkeiden käyttöönotto ja selkeä uramalli parantaisivat kipuhoitajien asemaa ja hoidon laatua. Jatkossa tuloksia voidaan hyödyntää koulutuksen ja perehdytyksen kehittämisessä, palkkausjärjestelmien ja tehtäväkuvien selkeyttämisessä, rekrytoinnissa ja uramallien rakentamisessa sekä kansallisten kivunhoidon käytäntöjen yhdenmukaistamisessa.