Pelianalyysi kahden eri pelimuodon välillä lasten lentopallossa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli analysoida kahden eri pelimuodon, perinteisen D-ikäisten lentopallon ja triplapallo-pelimuodon, eroja lasten lentopallossa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka pelimuodot eroavat toisistaan pallorallien kosketusmäärien, hyökkäysten lukumäärien, erien pituuksien ja pallorallien päättymisvaiheiden osalta. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Suomen Lentopalloliitto, jolle tutkimus tarjoaa tietoa lasten pelimuotojen kehittämiseen ja harrastamisen mielekkyyden lisäämiseen.

Tietoperusta rakentui lasten urheilun oppimisen, pelien soveltamisen ja motoristen taitojen kehittämisen teorioihin. Keskeisinä näkökulmina olivat ekologinen dynamiikka, implisiittinen oppiminen sekä harrastamisen jatkumiseen vaikuttavat tekijät. Tutkimus toteutettiin määrällisenä pelianalyysina, jossa videoaineistona käytettiin 11–12-vuotiaiden ottelutallenteita. Aineisto koostui yhteensä 46 pelierästä, joista 37 pelattiin perinteisellä pelimuodolla (1707 pallorallia) ja 9 triplapallo-pelimuodolla (358 pallorallia). Pallorallit analysoitiin eräkohtaisesti Excel-taulukon avulla, ja tulokset käsiteltiin tilastollisesti käyttäen kahden riippumattoman otoksen t-testiä.

Tulokset osoittivat, että triplapallo-pelimuoto lisäsi pallokosketusten ja hyökkäysten määrää sekä vähensi virheisiin päättyviä tilanteita. Triplapallo-erät olivat keskimäärin lyhyempiä, mutta sisälsivät enemmän pelillisiä vaiheita ja osallistumismahdollisuuksia kaikille pelaajille. Tulosten perusteella pelimuoto tukee lasten oppimista, motivaatiota ja harrastamisen jatkuvuutta. Tutkimuksen havaintoja voidaan hyödyntää Suomen Lentopalloliitossa lasten pelisääntöjen ja valmennuskäytäntöjen kehittämisessä.