Asiakastarpeesta liiketoimintaa
Riikonen, Keijo (2025)
Riikonen, Keijo
2025
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025120131294

Tiivistelmä
Suomessa käsityöharrastukset ovat yleisiä ja niitä kohtaan on havaittu kasvavaa kiinnostusta. On arvioitu, että erityisesti tavaroiden korjaamiseen liittyvien käsitöiden suosio tulee kasvamaan. Etenkin puu- ja metallitöihin liittyvien harrastusten toteuttamisessa on havaittu haasteita. Kaikilla harrastajilla ei ole mahdollisuutta hankkia omaa teknistä tilaa tai harrastukseen liittyviä työkaluja.
Haasteiden myötä syntyi tarve tutkia, minkälaisia tarpeita Joensuun alueella olevilla käsityöharrastajilla on ja mitkä tekijät vaikuttavat kohderyhmän ostopäätökseen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia kohderyhmän tarpeita ja kehittää niiden pohjalta kaupallinen ratkaisu. Työn tavoitteena oli selvittää tarvittavat tiedot liiketoi-mintasuunnitelman laatimista varten.
Opinnäytetyössä yhdistettiin laadullinen tutkimus sekä toimintatutkimus. Teoreettinen viitekehys rakentui laadul-lisen tutkimuksen kautta saatavan tiedon keräämiseen. Lisäksi teoreettinen viitekehys kattaa innovaatioproses-sin vaiheet, mitä hyödynnettiin työn toimintatutkimuksen osuudessa. Kohderyhmää tutkittiin laadullisen tutki-muksen avulla ja siinä käytettiin aineiston keräämiseen puolistrukturoituja haastatteluita. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Toimintatutkimus eli kehitystyö toteutettiin teoreettisessa viitekehyksessä esitettyjä menetelmiä käyttäen ja niiden tuloksena saatiin luotua kaupallinen ratkaisu.
Toimintatutkimuksen tuloksena syntyi kaupallinen ratkaisu haasteeseen, jossa kohderyhmän tarpeet oli huomioi-tu laadullisessa tutkimuksessa saatujen tulosten pohjalta. Tärkeimpiä tarpeita olivat itsenäisen tekemisen mah-dollisuus, joustavat työajat, keskeneräisten töiden säilytysmahdollisuus sekä tila ja laitteet, joita ei voi hankkia itselle. Tuloksista voitiin todeta, että haasteen ratkaiseminen kaupallisesti on mahdollista ja sillä olisi mahdollista työllistää yksi henkilö kokoaikaisesti. Tämän pohjalta opinnäytetyön tekijän on mahdollista jatkaa yritystoimin-nan perustamiseen opinnäytetyön jälkeen.