Digitaalisilla sisällöillä lisää elämyksellisyyttä tiedematkailuun : esimerkkitapauksena Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Oksanen, Hanna (2025)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025120131333

Tiivistelmä
Opinnäytetyö toteutettiin palvelumuotoilun viitekehyksessä, ja sen tavoitteena oli tarkastella palvelumuotoilun keinoja Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan digitaalisten sisältöjen konseptointiin ja kehittämiseen. Kasvitieteellinen puutarha toimii sekä yleisökohteena että tutkimusympäristönä, ja se palvelee monipuolisesti erilaisia kohderyhmiä, joilla on vaihtelevia tarpeita ja toiveita ympäristöön ja palveluihin liittyen.
Työ sijoittui matkailututkimuksen, tieteen popularisoinnin ja vierailukohteiden digitalisaation leikkauspisteeseen. Kontekstina toimi Turun yliopistolla kehitettävä tiedematkailu, jossa pyritään innostamaan ja sitouttamaan matkailijoita tarjoamalla tutkimustietoa matkailukohteissa sekä osallistamalla heitä tutkimuksen tekoon yhdessä tutkijoiden kanssa. Tiedematkailussa keskeisiä elementtejä ovat tieteen popularisointi ja kansalaistiede.
Aineistonkeruussa hyödynnettiin monimenetelmällistä tutkimusotetta, joka soveltui palvelumuotoilun iteratiiviseen prosessiin. Kävijätietoa kerättiin sisäpiirihaastatteluilla, palveluiden kehittämistä testattiin palvelumuotoilua hyödyntävissä työpajoissa ja digitaalisten sisältöjen kiinnostavuutta ja käytettävyyttä arvioitiin käyttäjätestauksella. Lisäksi tarkasteltiin digitaalisten sisältöjen vastaanottoa moniaistisessa ympäristössä, joka tarjoaa mahdollisuuden sekä oppimiseen että rentoutumiseen.
Tutkimuksen tuloksena muodostui kokonaiskuva eri kävijäryhmien tarpeista ja sidosryhmien näkemyksistä vierailukohteen kehittämiseen. Tulokset digitaalisen oppaan käytettävyydestä ja sisällöistä tarjoavat konkreettisia lähtökohtia digitaalisten palveluiden jatkokehittämiselle sekä resurssien tarkoituksenmukaiselle kohdentamiselle.