Klinikkaeläinhoitajan ei-tekniset taidot eläinlääketieteellisessä akuutti- ja tehohoitotyössä
Hummelin, Kati (2025)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025121536724
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025121536724
Tiivistelmä
Pieneläinten akuutti- ja tehohoito on viime vuosina kehittynyt merkittävästi, mikä on lisännyt hoitohenkilökunnan osaamisvaatimuksia. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli scoping-katsauksen avulla tunnistaa, mitä ovat klinikkaeläinhoitajan ei-tekniset taidot eläinlääketieteellisessä akuutti- ja tehohoitotyössä. Tulokset osoittivat, että ei-tekniset taidot muodostavat keskeisen perustan akuutti- ja tehohoitotyölle: Ne edistävät tiimityöskentelyä, parantavat työhyvinvointia ja sitä kautta vahvistavat potilasturvallisuutta.
Katsauksessa korostuivat tiimityön ja kommunikaation merkitys ei-teknisinä taitoina. Erityisesti asiakaskommunikaatio voi olla vaativaa, sillä omistaja tekee hoitopäätökset usein emotionaalisesti raskaassa tilanteessa. Tämä lisää henkilöstön henkistä kuormitusta ja myötätuntoväsymyksen riskiä, mikäli työyhteisössä ei ole riittäviä palautumisen ja tuen rakenteita. Jatkuvan ammatillisen koulutuksen merkitys nousi esiin, sillä osaamisvajeet kuormittavat hoitotyötä ja lisäävät haittatapahtumien todennäköisyyttä. Myös henkilökuntaresurssit ja hoitaja-potilassuhde tulisi huomioida työssäjaksamisen kannalta.
Katsaus toi esiin myös alan hoitotyön tutkimuksen vähäisyyden, erityisesti klinikkaeläinhoitajien toteuttamana. Koulutustason nostaminen sekä ammatillisen roolijaon selkeyttäminen voisivat tukea alan kehitystä ja vahvistaa potilasturvallisuutta, sillä nykyinen lainsäädäntö ei tunnista klinikkaeläinhoitajan ammattinimikettä ja työtehtäviä.
Katsauksessa korostuivat tiimityön ja kommunikaation merkitys ei-teknisinä taitoina. Erityisesti asiakaskommunikaatio voi olla vaativaa, sillä omistaja tekee hoitopäätökset usein emotionaalisesti raskaassa tilanteessa. Tämä lisää henkilöstön henkistä kuormitusta ja myötätuntoväsymyksen riskiä, mikäli työyhteisössä ei ole riittäviä palautumisen ja tuen rakenteita. Jatkuvan ammatillisen koulutuksen merkitys nousi esiin, sillä osaamisvajeet kuormittavat hoitotyötä ja lisäävät haittatapahtumien todennäköisyyttä. Myös henkilökuntaresurssit ja hoitaja-potilassuhde tulisi huomioida työssäjaksamisen kannalta.
Katsaus toi esiin myös alan hoitotyön tutkimuksen vähäisyyden, erityisesti klinikkaeläinhoitajien toteuttamana. Koulutustason nostaminen sekä ammatillisen roolijaon selkeyttäminen voisivat tukea alan kehitystä ja vahvistaa potilasturvallisuutta, sillä nykyinen lainsäädäntö ei tunnista klinikkaeläinhoitajan ammattinimikettä ja työtehtäviä.
