Havumetsäalueen riekon luontaiset elinympäristöt

Abstract

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan metsäriekon elinympäristön muutoksia, erityisesti soiden ojituksen vaikutuksia, sekä ennallistamisen merkitystä lajin suojelussa. Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset soiden reunametsät riekko mieluiten valitsee reviirikseen.

Aineisto perustui Luonnonvarakeskuksen keräämään riekkoreviirimateriaaliin ennallistetuilla suoalueilla. Tavoitteena oli tunnistaa riekkoreviirien puuston rakennepiirteitä, kuten läpimitta ja pohjapinta-ala. Menetelmänä käytettiin määrällistä tutkimusta, jossa verrattiin tunnettuja riekkoreviirejä ja satunnaispisteitä tilastollisesti T-testien avulla.

Tulosten perusteella riekot suosivat alueita, joiden puuston keskiläpimitta on 11–14 senttimetriä ja pohjanpinta-ala 8–13 neliötä hehtaarille. Reviireillä yleisin puulaji oli mänty, jossa sekapuuna oli noin kahdeksan prosenttia lehtipuuta. Tulokset osoittivat, että riekko viihtyy huonommin tiheissä ja kookaspuustoisissa metsissä. Tämä johtuu mahdollisesti ravinnon määrän ja alikasvoksen tuoman suojan vähenemisestä.

Työ osoittaa, että onnistunut suon ennallistaminen riekkoa varten vaatii huomioimaan sekä suon hydrologisen palauttamisen että oikeanlaisen reunametsän rakenteen. Suosituksena on käsitellä vaihettumisvyöhykkeet melko harva puustoisiksi, monijaksollisiksi ja mosaiikkimaisiksi. Reunametsissä tulisi suosia jatkuvaa kasvatusta erityisesti turvekankailla riekon elinympäristöjen turvaamiseksi.

This thesis examines the changes in the habitat of the willow ptarmigan (Lagopus lagopus), particularly the effects of bog ditching, and the importance of restoration in the conservation of the species. The study investigated the types of forest on the edges of bogs that willow ptarmigans prefer as their territory. The data was based on willow ptarmigan territory data collected by the Natural Resources Institute Finland in restored mire areas. The aim was to identify the structural characteristics, such as the diameter and the basal area, of the tree stands in the willow ptarmigan territories. The data was analyzed through quantitative research methods by statistically comparing the known willow ptarmigan territories and random points by using T-tests.

Based on the results, willow ptarmigans prefer areas with a mean tree diameter of 11–14 centimeters and a basal area of 8–13 square meters per hectare. The most common tree species in the territories was pine, with about 8% deciduous trees as mixed species. Based on the results, dense and tall forests are not as suitable for willow ptarmigan. This is likely due to the reduced food supply and shelter provided by undergrowth.

The study shows that in order to successfully restore the mires for the willow ptarmigan, attention to both the hydrological restoration of the mire and the correct structure of the surrounding forest is required. The recommendation is to treat the transition zones as fairly sparse, multi-layered, and mosaic-like. In the edge stands, especially in peatlands, continuous cover forestry should be favored in order to protect the habitat of the willow ptarmigan.