Oikeustapauskatsaus: työnantajan vastuu psyykkisestä työsuojelusta asiantuntijatyössä

Abstract

Psyykkinen hyvinvointi työelämässä on noussut viime vuosina näkyväksi ja ajankohtaiseksi teemaksi. Jatkuvat keskeytykset, suuri tietomäärä, kohtuuttomat työajat, jatkuva tavoitettavissa oleminen ja töiden liukuminen vapaa-ajalle kuormittavat psyykkisesti yhä useampaa asiantuntijatyössä työskentelevää. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva siitä, millaisia velvoitteita suomalainen normiohjaus ja oikeuskäytäntö asettavat työnantajalle psyykkisestä työsuojelusta asiantuntijatyön kontekstissa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten psyykkinen työsuojelu määritetään lainsäädännössä, millaisia kuormitustekijöitä työnantajan on huomioitava ja millaisissa tilanteissa psyykkisen työsuojelun laiminlyönti on johtanut rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Tutkimuksen menetelmä on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimus toteutettiin oikeustapauskatsauksena, jossa arvioitiin vuosina 2019–2024 annettuja käräjäoikeuden ratkaisuja sekä yhtä hovioikeuden ratkaisua. Aineistona hyödynnettiin lisäksi muita julkisesti saatavilla olevia lähteitä, kuten lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoa, viranomaisohjeita sekä soveltuvaa kirjallisuutta. Tutkimus rajautuu asiantuntijatyöhön, jossa kuormitustekijät liittyvät usein työn sisältöön ja järjestelyyn, kognitiiviseen vaativuuteen ja johtamisen puutteisiin, kun taas fyysisiä työturvallisuusriskejä ilmenee vähemmän. Tutkimuksessa ei käsitellä rikosoikeudellista vahingonkorvausvastuuta, oikeudenkäyntikuluja eikä rangaistusten laatua tai määrää.

Tutkimuksen tulokset osoittivat ensinnäkin, että psyykkinen työsuojelu on vakiintunut osa työturvallisuusoikeutta, ja että työnantajan työturvallisuusvelvoitteet koskevat yhtä lailla työntekijän psyykkistä terveyttä. Oikeuskäytännön perusteella rikosoikeudellinen vastuu on useimmiten syntynyt ennakoivien velvoitteiden, erityisesti järjestelmällisen vaarojen selvittämisen ja arvioinnin, laiminlyönnistä. Pelkkä reagointi jo ilmenneeseen kuormitukseen ei vapauta vastuusta, jos työn psykososiaalisia vaaratekijöitä ei ole tunnistettu ja arvioitu etukäteen. Oikeustapauksissa rikosoikeudelliseen vastuuseen kytkeytyi usein myös esihenkilön harjoittama epäasiallinen kohtelu.

Tutkimus osoitti myös, että asiantuntijatyön itsenäinen luonne ei poista työnantajan vastuuta työn järjestelystä, vaan päinvastoin edellyttää huolellisempaa työn suunnittelua, mitoitusta ja seurantaa. Tulosten perusteella työnantajan aktiiviset ja dokumentoidut toimet kuormituksen poistamiseksi tai hallitsemiseksi voivat estää rikosoikeudellisen vastuun syntymisen, vaikka työntekijä tosiasiallisesti ja näytetysti uupuisikin työstä.