Päästöistä kierrätysmateriaaliksi : selvitys jätteenpolttoprosesseista talteenotetusta hiilidioksidista valmistetun muovimateriaalin kierrätysmateriaalistatuksesta

Abstract

Tässä ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä tarkasteltiin, onko mahdollista luokitella jätteenpolton CCU-prosessissa (Carbon Capture and Utilization) talteenotetusta hiilidioksidista valmistettava muovi kierrätysmateriaaliksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa selkeä käsitys CCU-materiaalin juridisesta asemasta EU-sääntelyn näkökulmasta peilaten aihetta jätelainsäädäntöön, Green Claims-direktiiviehdotukseen ja uusimpaan pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen. Opinnäytetyössä tutkittiin myös, millä tavoin kyseisestä hiilidioksidipohjaisesta muovimateriaalista tulisi viestiä markkinoilla ennen kaikkea uskottavan vastuullisuusviestinnän näkökulmasta.

Opinnäytetyö toteutettiin tapaustutkimuksena NG Nordic Finland Oy:n Carbon2x-hankkeen kanssa. Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin. Tutkimuksen aineisto koostui neljästä asiantuntijahaastattelusta sekä kattavasta kirjallisuus- ja sääntelyanalyysistä. Analyysi suoritettiin aineistolähtöisen teemoittelun kautta. Keskeisiksi teemoiksi muodostuivat sääntelyrajapinnan epäselvyydet ja tulkinnanvaraisuus, terminologiset ja viestinnälliset haasteet sekä sertifiointijärjestelmien, kuten ISCC PLUS eli International Sustainability & Carbon Certification PLUS, tarjoamat ratkaisut paikata nykylainsäädännön katvekohtia.

Tulokset osoittivat, että nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista CCU-muovien virallista luokittelua kierrätysmateriaaliksi, sillä materiaalina talteenotettu hiilidioksidi jäi jätelainsäädännön ja päästösääntelyn väliin. Kuitenkin vastuullinen viestintä ja sertifiointi voivat luoda hiilidioksidipohjaiselle muoville markkina- ja teollisuustason hyväksyntää. Työn johtopäätöksenä pidettiin sitä, että CCU-materiaalit haastoivat perinteisen kierrätyksen määritelmän ja tarjosivat uudenlaisen näkökulman hiilen kiertoon. Tutkimuksella todettiin olevan suora käytännön merkitys teollisuuden, sääntelyn ja viestinnän näkökulmasta, ja se tarjosi lähtökohdan jatkotutkimukselle sääntelyn ja terminologian kehittämiseen. Ennen kaikkea tulokset kannustivat mahdollisuuksien mukaan jatkoa varten hakemaan tutkimuskohteena olleelle muovimateriaalille sertifiointia teknisesti kierrätettynä hiilenä.

This Master’s thesis examined whether plastic produced from carbon dioxide captured in a waste incineration CCU process (Carbon Capture and Utilization) can be classified as recycled material. The objective of the study was to produce a clear understanding of the legal status of CCU materials from the perspective of EU regulation, reflecting on waste legislation, the Green Claims Directive proposal, and the recent Packaging and Packaging Waste Regulation (PPWR). The thesis also investigated how this carbon dioxide-based plastic material should be communicated in the market, particularly from the perspective of credible sustainability communication.

The thesis was conducted as a case study in collaboration with NG Nordic Finland Oy’s Carbon2x program. The study was carried out using qualitative methods. The data consisted of four expert interviews and a comprehensive literature and regulatory analysis. The analysis was performed through data-driven thematic analysis. Key themes emerged as the ambiguities and interpretability of the regulatory interface, terminological and communicational challenges, and the solutions offered by certification systems, such as ISCC PLUS: International Sustainability & Carbon Certification PLUS, to bridge gaps in current legislation.

The results indicated that current legislation does not enable the official classification of CCU plastics as recycled material, as captured carbon dioxide as a material falls between waste legislation and emissions regulation. However, responsible communication and certification can create market and industrial acceptance for carbon dioxide-based plastics. It was concluded that CCU materials challenge the traditional definition of recycling and offer a novel perspective on the carbon cycle. The study was found to have direct practical relevance from industrial, regulatory, and communicational perspectives, providing a starting point for further research on developing regulation and terminology. Above all, the results encouraged seeking certification for the studied plastic material as technically recycled carbon where possible.