Varhaiskasvatuksen sosionomin merkitys lapsen resilienssin tukemisessa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen sosionomien osaamista ja merkitystä lapsen resilienssin tukemisessa varhaiskasvatuksen kontekstissa. Resilienssi ymmärretään psyykkiseksi joustavuudeksi ja palautumiskyvyksi, jonka avulla lapsen on mahdollista selviytyä vastoinkäymisistä ja vahvistaa hänen kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Aihe on noussut ajankohtaiseksi viimevuosien yhteiskunnallisten muutosten, kuten koronapandemia, sodat ja ilmastonmuutos, vaikuttaessa lasten arjen huolia lisäävästi.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena käyttäen Webropol-kyselyyn perustuvaa puolistrukturoitua sähköistä haastattelua. Kohderyhmänä olivat Oulun kaupungin varhaiskasvatusyksiköissä työskentelevät varhaiskasvatuksen sosionomit. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Tulosten mukaan sosionomin erityisosaaminen näkyy erityisesti perheiden kokonaistilanteen hahmottamisessa, lapsen hyvinvoinnin ja tunne-elämän tukemisessa sekä arjen sensitiivisessä vuorovaikutuksessa. Sosionomit hyödynsivät työssään pienryhmätoimintaa, havainnointia, ratkaisukeskeisiä keskusteluja ja tunnekasvatuksen materiaaleja. Perheyhteistyö nousi keskeiseksi ja tärkeäksi keinoksi lapsen resilienssin vahvistamisessa, ja perheen hyvinvoinnin nähtiin heijastuvan suoraan lapsen pärjäävyyteen ja resilienssiin. Sosionomien vastauksissa tuli ilmi tarve kehittää ennaltaehkäisevää verkostoyhteistyötä, ja he toivoivat lisää menetelmäkoulutusta esimerkiksi lasten neuropsykiatrisiin haasteisiin sekä lasten ja perheiden mielenterveyden tukemiseen.

Johtopäätöksenä voi todeta, että varhaiskasvatuksen sosionomilla on merkittävä rooli ja osaaminen lapsen resilienssin tukemisessa, mutta ammattiroolin selkeyttämiseksi moniammatillisessa varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä tarvitaan edelleen kehittämistä.