Hylätyt raakamaan lunastuslupahakemukset Suomessa

Abstract

Kunnilla on keskeinen rooli maankäytön suunnittelussa ja sen toteuttamisessa, mikä edellyttää usein, että kunnalla on riittävä maanomistus tulevaa kasvua varten. Kunnat pyrkivät ensisijaisesti hankkimaan maata vapaaehtoisin kaupoin. Jos vapaaehtoisia kauppoja ei synny, kunta voi tarvittaessa hakea lunastuslupaa maan hankkimiseksi.

Opinnäytetyössä selvitettiin, millä perusteella raakamaan lunastuslupahakemuksia on hylätty Suomessa. Työssä keskityttiin siihen, mitkä syyt johtivat hakemuksien hylkäämiseen, mitä perusteluja kunnat esittivät hakemusten tueksi ja millaisissa tilanteissa lunastus ei ollut kunnalle mahdollinen maanhankinnan keino.

Aineisto koostui ympäristöministeriön päätöksistä ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista. Ympäristöministeriön päätöksiä oli yhdeksän, ja ne olivat vuosilta 2005–2021. Päätöksistä viisi oli hylättyjä ja neljä osittain hyväksyttyjä. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista tarkasteltiin niitä valitusasioita, joissa valitus kohdistui luvan hylkäämiseen. Tarkastelu kohdistui päätöksiin, jotka koskivat kuntien lunastuslupahakemuksia maan hankintaa yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin ja kunnan suunnitelmallista kehittämistä varten. Päätösteksteistä poimittiin hylkäykseen vaikuttaneet syyt ja hakemuksissa esitetyt perustelut analysointia varten.

Kuntien lunastuslupahakemusten perusteluina toistuivat yhdyskuntarakenteen kehittäminen, palvelujen turvaaminen ja sijaintitekijät. Lunastuslupapäätöksissä hylkäyksiä perusteltiin useimmiten sillä, ettei yleinen tarve vaatinut lunastamista ja eikä kaavatilanne mahdollistanut lunastamista. Lisäksi päätöksissä korostuivat vaihtoehtoedellytyksen puuttuminen ja se, ettei omistusoikeuden siirtoa pidetty välttämättömänä.

Tuloksia voivat hyödyntää erityisesti maapolitiikan parissa toimivat tahot, kuten kuntien viranhaltijat ja päättäjät. Tulokset auttavat tunnistamaan lunastuslupahakemusten hylkäykseen johtaneita tekijöitä.