Raakamaasta raakamaaksi - elinkaariajattelu maankäytön suunnittelussa
Laitakari, Aarne (2026)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604217204
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604217204
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää, onko maankäytön suunnittelussa mahdollista hallita koko maankäytön elinkaarta siten, että myös asemakaavassa osoitetun maankäytön päättyminen tulevaisuudessa olisi mukana suunnitelmassa. Tällaiseen maankäytön suunnitteluun sisältyisi ennakointi kaavan mukaisesti rakennetun yhdyskunnan purkamisesta ja alueen ennallistamisesta takaisin sen alkuperäiseen tilaansa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti eli niin, etteivät tarvittavien toimien kustannukset kohdistuisi niihin, joilla ei ole ollut alueen käyttöön mitään suhdetta.
Pohjoisen vyöhykkeen orgaaninen maaperä todettiin viitatuissa tutkimuksissa lähes uudistumattomaksi ja sen ennallistamisen oppiminen välttämättömäksi Suomen alueidenkäyttöä suunnitellaan kuitenkin edelleen kasvualueiden tarpeisiin. Ekologinen kompensointi mahdollistaa kasvavien kuntien laajenemisen luonnontilaiselle raakamaalle. Raakamaan käytön lopullinen päättyminen, tarpeettomaksi tulleen yhdyskunnan purkaminen ja maan ennallistaminen tapahtuvat köyhtyvissä supistuvissa kunnissa.
Kirjallisuuskatsauksella haettiin tapausesimerkkejä elinkaariajattelun mukaisista suunnitteluratkaisuista. Mukaan otettiin esimerkkitapauksia sadan vuoden takaa siitä, minkälaisen uhan maankäytön suunnittelematon loppu aiheuttaa nyt. Nykyisen maankäytön ja rakentamisen vaikutuksia arvioitiin vastaavasti sadan vuoden päähän.
Tutkitusta aineistosta ei löytynyt esimerkkejä maan elinkaaren mittaisesta suunnittelusta. Koko elinkaareltaan hallittu maankäyttö toteutuisi varmistamalla, että ennallistamiseen tarvittavat varat olisi turvattu etukäteen. Tämä tarjoaisi myös mahdollisuuden ennallistamisella ansaitsemiseen.
Jatkossa olisikin tutkittava, voitaisiinko ennallistamistoimien kustannusten kattamiseksi rahastoida varoja vuosittain erääntyvällä kiinteistökohtaisella ns. maan eläkemaksulla.
Pohjoisen vyöhykkeen orgaaninen maaperä todettiin viitatuissa tutkimuksissa lähes uudistumattomaksi ja sen ennallistamisen oppiminen välttämättömäksi Suomen alueidenkäyttöä suunnitellaan kuitenkin edelleen kasvualueiden tarpeisiin. Ekologinen kompensointi mahdollistaa kasvavien kuntien laajenemisen luonnontilaiselle raakamaalle. Raakamaan käytön lopullinen päättyminen, tarpeettomaksi tulleen yhdyskunnan purkaminen ja maan ennallistaminen tapahtuvat köyhtyvissä supistuvissa kunnissa.
Kirjallisuuskatsauksella haettiin tapausesimerkkejä elinkaariajattelun mukaisista suunnitteluratkaisuista. Mukaan otettiin esimerkkitapauksia sadan vuoden takaa siitä, minkälaisen uhan maankäytön suunnittelematon loppu aiheuttaa nyt. Nykyisen maankäytön ja rakentamisen vaikutuksia arvioitiin vastaavasti sadan vuoden päähän.
Tutkitusta aineistosta ei löytynyt esimerkkejä maan elinkaaren mittaisesta suunnittelusta. Koko elinkaareltaan hallittu maankäyttö toteutuisi varmistamalla, että ennallistamiseen tarvittavat varat olisi turvattu etukäteen. Tämä tarjoaisi myös mahdollisuuden ennallistamisella ansaitsemiseen.
Jatkossa olisikin tutkittava, voitaisiinko ennallistamistoimien kustannusten kattamiseksi rahastoida varoja vuosittain erääntyvällä kiinteistökohtaisella ns. maan eläkemaksulla.