”Jarrut päällä on vaikea rakastaa.” : sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää sijaisvanhempien kokemuksia kiintymyssuhteen muodostamisesta suhteessa sijoitettuun lapseen sekä kiintymyssuhteeseen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena oli myös sijaisvanhempien tuen tarve kiintymyssuhteen rakentamisessa ja sen ylläpitämisessä. Opinnäytetyöni aineisto koostuu kahdeksan sijaisvanhemman haastattelusta ja se on kerätty vertaishaastattelumenetelmää hyödyntäen. Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysilla. Helsingin kaupunki on toiminut opinnäytetyön yhteistyökumppanina ja aineisto kerättiin Helsingin perhehoidon alaisuudessa toimivilta sijaisvanhemmilta.

Tulosten mukaan sijaisvanhemmilla oli luontainen halu ja tarve muodostaa kiintymyssuhde sijoitettuun lapseen. Sijaisvanhemmat kokivat kiintymisen rakentamisen osittain haasteellisena, mutta tiedostivat sen kuuluvan vahvasti perhesijoitukseen. Mitä suunnitelmallisemmin lapsen sijoitusta ja muuttoa oltiin valmisteltu, sitä luontevampana lapsen asettuminen koettiin sijaisperheessä. Kiintymyksen rakentamiseen vaikuttavina seikkoina pidettiin niin ikään sijaisvanhemman valmiutta kuin lapsen kykyä suhteeseen, lapsen ikää ja taustatilannetta, vanhempien asennetta sijoitusta kohtaan, lapsen mahdollista hoitokontaktia sekä tuen saatavuutta. Kiintymyssuhteeseen liitettiin vahvasti tunteet ja niiden kirjo olikin hyvin laaja sijaisvanhempien kokemuksissa. Lapsen kokemat tunteet koettiin usein myös sijaisvanhempien tunteina. Lapsen läheisverkostolla oli oma vaikutuksensa siihen, kuinka lapsen koettiin kiintyneen sijaisvanhempiin tai kuinka kauan kiintyminen vei aikaa. Parhaimmillaan yhteistyö lapsen vanhempien kanssa oli sujuvaa ja lapselle oli annettu lupa kiintyä uusiin perheenjäseniin. Tuen tarve sijaisvanhemmuudessa koettiin välttämättömänä ja sitä oli saatavilla vaihtelevasti. Merkittävintä ulkopuolista tukea sijaisvanhemmat olivat saaneet työnohjauksesta ja vertaistuesta.

Johtopäätöksenä voidaan todeta kiintymyssuhteen rakentamisen sijaisvanhempi-suhteessa olevan melko samanlaista kuin tavanomaisessa vanhemmuudessa, lukuun ottamatta perimän ja lapsen läheisverkoston tuomaa erityisyyttä. Lapselle annettu aika ja läsnäolo arjessa ovat yhtä lailla tärkeitä elementtejä sijaisperheessä kuin biologisessa perheessä kiintymyssuhteen näkökulmasta.

The objective of this thesis was to examine the experiences of foster parents in relation to the development of attachment relationships between the parent and the foster child. The factors affecting the attachment relationship were also investigated. Furthermore, this thesis explores how much support foster parents may need to develop and maintain an attachment relationship to the foster child. The data consists of eight foster parent interviews, which were collected by the peer interview method. The data was analyzed by content analysis. This thesis has been written in collaboration with the City of Helsinki and the data was collected from foster parents operating under the auspices of Helsinki foster care.

The results revealed that foster parents had a natural urge and need to form an attachment relationship to the foster child. Foster parents felt that the development of the attachment relationship was somewhat challenging but were aware of these challenges being a natural part of family care. If the child’s placement and moving in with the foster family had been prepared systematically, it was easier for the foster family to adapt to the situation. Factors affecting the development of attachment were seen as follows: the foster parents’ readiness and the foster child’s ability to form relationships, the child’s age and background, the parents’ attitude towards the placement, the possible care contact of the child, and the availability of support. The foster parents recognized emotions as an important part of the attachment relationship and also experienced a wide scale of emotions. It was often the case that the foster parents experienced the same feelings the foster child was experiencing. The child’s personal relationships also had an impact on how the child was seen to have attached to the foster parents and how quickly the attachment developed. At best, the collaboration with biological parents was fluent, and the child had a permission to attach to the new family members. The foster parents felt that support was essential, and support was variably available.

As a conclusion, it can be stated that the development of attachment relationships in foster parenting is rather similar to the one in ordinary parenting, setting aside the special features of genetic factors and the personal relationships of the child. When the attachment relationships are considered, the time and attention given to a child in everyday life play an important role in foster and biological families likewise.