Kuljettamatta jättämisen taustalla vaikuttava ensihoitoprosessi : Kyselytutkimus Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen ensihoitajille

Abstract

Jokainen hätäkeskuksen välittämä ensihoitotehtävä ei edellytä potilaan kuljettamista jatkohoitoon. Potilas voidaan esimerkiksi hoitaa paikan päällä tai hänet voidaan ohjata hakeutumaan kiireettömään jatkohoitoon. Kuljettamatta jättäminen perustuu ensihoitajan tekemään hoidon tarpeen arviointiin, jonka tarkoituksena on selvittää potilaan terveydentila ja toimintakyky sekä arvioida näiden kehittymistä. Ensihoidon toiminta-ajatus perustuu potilaan ensiarvioon, tarkennettuun tilanarvioon ja peruselintoimintojen selvittämiseen sekä tarvittaviin jatkotoimenpiteisiin. Potilaan kuljettamatta jättäminen on osa päivittäistä ensihoitotoimintaa. Toimiva ensihoitopalvelu vähentää päivystysalueiden potilasruuhkaa sekä ohjaa potilaat tarkoituksenmukaisiin hoitopaikkoihin, jolloin terveydenhuollon kustannustehokkuus tältä osin lisääntyy. Noin 40 % ensihoitotehtävistä ei johda potilaan kuljettamiseen.

Kuljettamatta jättäminen on hyvin vähän tutkittu aihe kotimaassamme. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potilaan kuljettamatta jättämiseen johtavan ensihoitoprosessin keskeisiä piirteitä sekä ensihoitajien kokemuksia kyseisestä ensihoitoprosessista. Tavoitteena oli tuottaa tietoa potilaan kuljettamatta jättämiseen johtavasta ensihoitoprosessista ensihoitajien näkökulmasta. Tutkimus oli luonteeltaan määrällinen ja aineisto kerättiin pulistrukturoidulla kyselylomakkeella Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ensihoitajilta. Aineisto muodostui ensihoitotehtävistä, jotka johtivat potilaan kuljettamatta jättämiseen koodeilla X-2, X-4, X-5, X-6 tai X-8. Määrälliset tutkimustulokset käsiteltiin kuvailevin tunnusluvuin ja laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla.

Keskeisimpien tutkimustuloksien perusteella ensihoitajat kokivat potilaan kuljettamatta jättämiseen johtavan prosessin helpoksi tai selkeäksi. Kuljettamatta jättämisaloite tuli useimmiten ensihoitohenkilökunnalta. Ensihoitajia ei tyypillisesti jäänyt epäilyttämään potilaan pärjääminen ensihoitotilanteen jälkeen. Avuntarve ilmeni yleensä potilaan kotona ja potilas soitti useimmiten itse hätäkeskukseen.

Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää ensihoitotoiminnan kehittämisessä. Aiemmastaan ei ole tutkimustietoa ensihoitajien kokemuksista kuljettamatta jättämistilanteisiin liittyen. Tutkimustuloksien avulla pystytään tarkastelemaan kuljettamatta jättämistä kokonaisvaltaisemmin. Tutkimustuloksia voidaan verrata esimerkiksi potilaiden selviytymiseen ja hoitoon hakeutumiseen. Lisäksi ensihoitolääkäri voi tutkimustulosten ja ensihoitokertomusten valossa ottaa kantaa siihen, oliko kuljettamatta jättämispäätös oikea vai ei. Tutkimustulosten valossa pystytään kehittämään myös terveydenhuollon muita osa-alueita. Ensihoitajat kohtaavat tehtävillään ihmisiä, joiden kotona pärjääminen on kyseenalaista eivätkä he ole esimerkiksi kotihoidon asiakkaita. Ensihoitopalvelun rooli voi olla avainasemassa näiden potilaiden saattamisessa kotihoidon avun piiriin.

Each emergency care task does not necessarily require transporting a patient to a follow-up treatment. For instance, the patient can be treated on the scene or they can be directed to seek a non-immediate follow-up treatment. Not transporting the patient to hospital is based on a care need assessment done by paramedics. Its purpose is to examine the patient’s health condition and performance, and to assess and identify urgent and emergent changes in the patient's status. The principles of emergency care are founded on an initial assessment, an advanced patient assessment and an examination of vital functions. It is a daily part of the actions at emergency care that not every patient is transported to hospital after calling 112.A well-functioning emergency care service reduces patient backlog within emergency departments, and guides patients to appropriate care institutions, thus helping to improve cost efficiency of health care.

There is very little research on not transporting the patient in Finland. The goal of this study was to get information from the paramedics about those emergency care processes and situations that did not result in transporting the patient to hospital. This study was a quantitative one with some qualitative elements, and a semi-structured questionnaire was used to collect data. The data was collected from paramedics at Oulu-Koillismaa Rescue Department in autumn 2014.

The main result of this study was that paramedics consider the non-transporting situations usually effortless and clear. Another finding was that the paramedics did not doubt the patient’s survival after the emergency care situations that did not result in transporting the patient to hospital. Usually the need for help appeared at a patient’s home and the patient itself called 112.

The findings of this study can be used to develop emergency care further. There is no prior re-search on paramedics’ experiences about situations that result in not transporting the patient. The results provide a more comprehensive insight into not transporting the patient to hospital. The results can be compared with patients’ survival and seeking a treatment. In addition, emergency care doctors can take a stand on whether the non-transporting decision was right or not in the light of the findings and an emergency care description. Moreover, the findings of the study can be used to develop other fields of health care. Paramedics often encounter elderly people whose coping at home alone is questionable. Health care should offer some help for those people, and paramedics can play a key role in bringing these patients to home care, for instance.