Kappaleiden lopetukset Bill Evansin sovituksissa

Abstract

Tähän työhön olen nuotintanut ja analysoinut Bill Evansin levytyksistä kolmekymmentä mielenkiintoista kappaleiden loppua. Tarkoituksenani oli ennen kaikkea selvittää, millaisilla harmonisilla ilmiöillä Evans välttelee jazzstandardeille tyypillistä diatonista II-V-I – kadenssia kappaleiden viimeisinä sointuina. Olen analysoinut kunkin kappaleen lopetukset ensin yksityiskohtaisesti, ja sen jälkeen koostanut niistä yhteenvetoja ja johtopäätöksiä.

Evansilla oli tapana soittaa sovituksissaan kappaleen teeman viimeisen ”kakkosvitosen” päätteeksi yleensä jokin muu sointu kuin kaikkien odottama toonika. Tästä alkoi usein erillinen monen tahdin mittainen coda-osio, jossa harmoniaa pyöritettiin kiertotietä takaisin toonikalle tai lopulta jonnekin täysin muualle. Kiinnostavinta antia olivatkin juuri ne hetket, jolloin V-astetta seurasi jokin vaihtoehtoinen sointu. Näihin tarkoituksiin Evans hyödynsi jo pelkästään näissä esimerkeissä lähes kaikkia sointuasteita; selvästi yleisimpinä kuitenkin IV- ja #IV-aste. Oli erityisen mielenkiintoista huomata, kuinka helposti lyydisillä soinnuilla pystyy hämärtämään sävellajituntua. Evans hyödynsi niitä paljon kuljettaakseen harmonian yllätyksellisiin paikkoihin ja lopettaakseen kappaleen muualle kuin alkuperäiseen toonikaan.

Harmonian lisäksi olen käsitellyt ajoittain myös rytmisiä ilmiöitä. Rytmiikalla on oleellinen osa kappaleen lopun tunnun saavuttamisessa – siinäkin määrin että se saattaa välillä tehdä harmoniamaailman täysin toissijaiseksi. Työni pääfokus on kuitenkin harmoniassa. Kappaleiden lopetuksissa kysymys harmonisten jännitteiden purkamisesta korostuu, ja siksi ne ovat loistavaa materiaalia erilaisten kadenssien tutkimiseen. Koska käytännössä kaikki tonaalinen musiikki koostuu kadensseista, on tämän työn tulokset myös käyttökelpoisia kaikkiin tilanteisiin, joissa pelataan nelisointuharmonialla: säveltämiseen, sovittamiseen, improvisointiin ja reharmonisointiin.

In this project, I have transcribed and analyzed thirty endings of pieces recorded by pianist Bill Evans. My goal was to find out, how Evans avoids the typical jazz standard II-V-I ending in his pieces. I have analyzed each ending first in detail, and then compiled summaries and conclusions.

Evans had a habit of following jazz themes' last II-V progression with something else than the expected tonic chord. The tonic was usually substituted with a special segment that prolonged the harmony, spinning it eventually back to the tonic or somewhere else. The most interesting moments were the ones where the fifth degree was followed by something unexpected. In my examples alone, Evans used almost all degrees of the chromatic scale for this purpose, the most common ones being the fourth and the sharp fourth degree. It was also interesting to notice how easily one's tonic perception can be obscured with Lydian chords. Evans used Lydian chords regularly in his harmonies to end tunes in different chords than the original tonic.

In addition to harmony, I have also occasionally analyzed the rhythmic features of the pieces. They have a crucial role in achieving the feeling of an ending of a tune, even to the degree that harmony might seem secondary at times. Nevertheless, my main focus in this project is on harmony. The question of resolving harmonic tensions is emphasized in tune endings, and that is what makes them great material for exploring different chord progressions. Because practically all tonal music comprises of chord progressions, the results of this project are applicable to all musical situations that involve seventh chord harmony: in composing, arranging, improvising and reharmonizing.