Vauhtia kansainväliseen hanketoimintaan
Nortunen, Terhi; Jurvakainen, Anne; Luonuansuu, Saija (2019)
Nortunen, Terhi
Jurvakainen, Anne
Luonuansuu, Saija
Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019103020400

Tiivistelmä
Kansainvälisen hanketoiminnan lisääminen on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) yksi tulevaisuuden tavoitteista ja myös tulevan strategian painopisteistä. Tähän pyritään, jotta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoituspohjaa saadaan laajennettua. Tavoitteena on myös kansainvälisen hanketoiminnan avulla kehittää laadukasta opetusta ja tarjota opiskelijoille parempaa opetusta.
Oamk on onnistunut kansainvälisissä Interreg- ja Erasmus-hankkeissa. EU-tason Horisonttihauissa ei toistaiseksi ole onnistuttu. Horisonttirahoitusta ovat saaneet korkeakoulut, joissa on tehty pitkäjänteistä työtä konsortioiden rakentamiseen ja työohjelmiin tutustumiseen.
Tässä artikkelissa pohditaan Horisonttirahoituksen haussa tarvittavien yhteistyöverkostojen merkitystä, minkä vertaisarviointimatkat suomalaisiin ammattikorkeakouluihin vahvistivat. Lisäksi käsitellään konsortion rakentamisen näkökulmia ja käytännön tukitarpeita.
Oamk panostaa kansainvälisen hankevalmistelun ja rahoitusosaamisen kehittämiseen. Yhteistyössä alueen muiden korkeakoulujen ja Oulun kaupungin kanssa lisätään kansainvälistä asiantuntijoiden osaamista EAKR-osarahoitteisessa EU-osaamisen nosto -hankkeessa (2019-2021).