Kannustavan talousohjauksen kehittäminen Järvenpään kaupungilla
Heinonen, Mari (2021)
Heinonen, Mari
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021121526215

Tiivistelmä
Julkisorganisaatioiden yksi merkittävimpiä rajoittavia tekijöitä on talous. Julkisorganisaatiolla on säästöpaineita mutta samalla kuntien tehtävien määrä kasvaa ja olemassa olevilla resursseilla tulisi pystyä tekemään mahdollisimman paljon yhteiskunnan hyväksi. Talousohjaus on osa kunnallisorganisaation johtamista ja se tarkoittaa niitä toimenpiteitä, joita tehdään taloudellisten päämäärien saavuttamiseksi.
Opinnäytetyön aihe oli kannustavan talousohjauksen kehittäminen Järvenpään kaupungilla. Opinnäytetyön aihe perustuu Järvenpään kaupungin strategiaan, jonka yksi osa-alue on kannustava talousohjaus. Tarkoituksena oli löytää vastaukset siihen, kuinka lisätä yksiköiden taloustietoisuutta ja -osaamista sekä miten taloustieto voidaan saada helposti käytettävissä olevaksi. Tavoite oli antaa tutkimuksen perusteella toimenpidesuosituksia talousohjauksen kehittämiseen. Tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin toimintatutkimusta. Olennaista oli uuden tiedon tuottaminen ja pyrkimys voida vaikuttaa mahdollisimman reaaliaikaisesti toimintatapojen muutokseen. Tutkimuksessa oli piirteitä myös tapaustutkimuksesta. Tarkoituksena oli tuottaa kehitysideoita ja -ehdotuksia. Tutkimuksessa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Laadullisena menetelmänä käytetiin teemahaastatteluita ja määrällisenä menetelmänä kyselyä.
Kehittämistyön lopputuloksena saatiin aikaan kysely, jota voidaan myös tulevaisuudessa hyödyntää, ja toimenpidesuosituksia. Taloustietoisuuden ja -osaamisen osalta toimenpidesuositus on oppimisen suunnitelman, uuden perehdytysaineiston ja uusien koulutusten toteuttaminen. Taloustiedon helposti saatavuuden osalta suosituksina on käytettävissä olevien talousjärjestelmien ja raporttien parantaminen. One of the most significant constraints on public organizations is the economy. Public organizations are under pressure to save money, but at the same time the number of tasks of municipalities is growing. The aim is to produce as much good as possible with the least possible resources. Financial control is part of the management system of a municipal organization and refers to the measures that are taken to achieve financial goals.
The topic of the thesis was the development of incentive financial control systems in the city of Järvenpää. The topic of the thesis is based on the strategy of the city of Järvenpää, one aspect of which is incentive financial control. The purpose was to find answers on how to increase the financial awareness and competence of the units and how to make financial Information easily accessible. The aim was to provide recommendations for measures to improve financial control systems on the basis of the study. Action research was used as the research approach. It was essential to produce new information and to try to influence changes in operating methods. The study also had features of a case study as it aimed to generate development ideas and suggestions. Both qualitative and quantitative research methods were used in the study. Thematic interviews were used as a qualitative method and a survey was used as a quantative method.
The result of the study was a survey, which can also be utilized in the future, and recommendations for action. With regard to financial awareness and competence, the recommended measure is the implementation of a learning plan, new orientation material and new training. With regard to easy access to financial information, the recommendations are to improve the financial systems and reports available.
Opinnäytetyön aihe oli kannustavan talousohjauksen kehittäminen Järvenpään kaupungilla. Opinnäytetyön aihe perustuu Järvenpään kaupungin strategiaan, jonka yksi osa-alue on kannustava talousohjaus. Tarkoituksena oli löytää vastaukset siihen, kuinka lisätä yksiköiden taloustietoisuutta ja -osaamista sekä miten taloustieto voidaan saada helposti käytettävissä olevaksi. Tavoite oli antaa tutkimuksen perusteella toimenpidesuosituksia talousohjauksen kehittämiseen. Tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin toimintatutkimusta. Olennaista oli uuden tiedon tuottaminen ja pyrkimys voida vaikuttaa mahdollisimman reaaliaikaisesti toimintatapojen muutokseen. Tutkimuksessa oli piirteitä myös tapaustutkimuksesta. Tarkoituksena oli tuottaa kehitysideoita ja -ehdotuksia. Tutkimuksessa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Laadullisena menetelmänä käytetiin teemahaastatteluita ja määrällisenä menetelmänä kyselyä.
Kehittämistyön lopputuloksena saatiin aikaan kysely, jota voidaan myös tulevaisuudessa hyödyntää, ja toimenpidesuosituksia. Taloustietoisuuden ja -osaamisen osalta toimenpidesuositus on oppimisen suunnitelman, uuden perehdytysaineiston ja uusien koulutusten toteuttaminen. Taloustiedon helposti saatavuuden osalta suosituksina on käytettävissä olevien talousjärjestelmien ja raporttien parantaminen.