Reunat kertovat : kuvasuhteiden historia ja merkitys elokuvakerronnassa
Myllymaa, Ville (2013)
Myllymaa, Ville
Metropolia Ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013060613200

Tiivistelmä
Opinnäytetyö käsittelee kuvasuhteiden ja formaattien historiaa sekä merkitystä elokuvissa. Elokuvan kuvasuhde tarkoittaa kuvan muotoa, joka ilmoitetaan kuvan leveyden suhteena korkeuteen.
Historialuvussa käydään läpi kuvaformaateissa tapahtuneita muutoksia elokuvan syntymisestä aina digitaaliseen elokuvaan asti. Siinä käsitellään muutosten syitä, jotka voivat olla teknisiä, taloudellisia ja taiteellisia. Työssä on käytetty paljon kuvia eri elokuvista havainnollistamaan formaattien välisiä eroja. Lisäksi kuvien visuaalinen ilme antaa usein jonkinlaista käsitystä kyseisen aikakauden elokuvista. Työssä on myös käytetty piirroksia esimerkiksi filmiruuduista, jotka helpottavat ymmärtämään formaattien teknistä puolta.
Kuvasuhde vaikuttaa aina elokuvan katsomiskokemukseen. Elokuvat ja televisio ovat kasvattaneet katsojan lukemaan eri kuvasuhteita, vaikkei katsoja itse sitä tiedostaisikaan. Kuvasuhde synnyttää mielikuvia tyylistä, vakavuudesta ja realismin tasosta. Kuvasuhteen leveys mahdollistaa ja rajoittaa tiettyjä kuvallisia ratkaisuja. Ne huomioiden elokuvantekijät päättävät johonkin tiettyyn elokuvaan sopivimman kuvasuhteen.
Tekijän opinnäytetyön taiteellinen osa on Jaakko Koskisen ohjaama fiktiivinen lyhytelokuva Musta koira (Suomi 2012). Tekijä toimi siinä kuvaajana. Lyhytelokuva kertoo miehestä, joka löytää tieltä mustan koiran. Mies päättää ottaa koiran itselleen, vaikka tietää joutuvansa pian luopumaan siitä. Tekijä esittelee syitä lyhytelokuvan kuvasuhdevalinnan takana.
Lähteinä on käytetty alan kirjallisuutta sekä erilaisia internet-kirjoituksia koskien kuvausta, kameroita, projektoreita ja televisiotekniikkaa.