Itsensä kehittäminen järjestelmäasiantuntijan roolissa
Saikin, Nathalie (2022)
Saikin, Nathalie
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060716183

Tiivistelmä
Laurea-ammattikorkeakoulu Tiivistelmä
Liiketalouden koulutus
Tradenomi (AMK)
Nathalie Saikin
Itsensä kehittäminen järjestelmäasiantuntijan roolissa
Vuosi 2022 Sivumäärä 53
Asiantuntijatehtävissä työskenteleviltä vaaditaan tänä päivänä perinteisten työelämätaitojen lisäksi itsensä johtamisen, ajanhallinnan ja projektijohtamisen taitoja. Työssä menestymisen ja sekä työntekijän työhyvinvoinnin kannalta on äärimmäisen tärkeää, että työntekijä hallitsee nämä työelämätaidot, jotta työskentely jatkuvan muutoksen ja paineen alla olisi mahdollisimman tehokasta ja mielekästä.
Tämän päiväkirjamuotoisen opinnäytetyön tavoitteena on rikastuttaa kiinteistöalalla toimivan ohjelmistoyrityksen järjestelmäasiantuntijoiden työelämätaitoja, joihin kuuluvat itsensä johtaminen, ajanhallinta ja sekä projektijohtamisen taidot. Tavoitteenani on löytää oman kehitykseni kautta yritykselle uusia pysyviä käytäntöjä, joita kollegani voivat ottaa käyttöön omassa työssään.
Opinnäytetyössä havainnoidaan ja raportoidaan järjestelmäasiantuntijan päivittäisiä työtehtäviä kymmenen viikon ajan. Jokaisen seurantaviikon lopuksi tehdään analyysi ja nostetaan työn kautta teemoittain esiin nousseita kehittämiskohteita ammattikirjallisuutta ja julkaisuja hyödyntäen.
Tämän päiväkirjamuotoisen opinnäytetyön avulla saatiin organisaation johdolle konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia ideoita mitä yrityksen toimintatapoja pitäisi muuttaa, jotta ohjelmointitiimissä työskentelevien järjestelmäasiantuntijoiden työn tehokkuutta voitaisiin parantaa.
Asiasanat: itsensä johtaminen, ajanhallinta, projektijohtaminen