Sana sanaa vastaan : henkilötodistelun arviointi oikeudessa

Abstract

Tämä opinnäytetyö käsittelee henkilötodistelun arviointia oikeudessa. Työ on rajattu tarkastelemaan henkilötodistelua vain rikosasioihin liittyvässä kontekstissa. Opinnäytetyön tarkoituksena on vastata kysymykseen, miten tuomioistuimessa ratkaistaan rikosasioita, joiden näyttönä on pelkkää suullista todistelua. Aihetta lähestytään avaamalla siihen liittyviä keskeisiä käsitteitä ja niihin liittyvää lainsäädäntöä, sekä perehdytään todisteluun aiemman esitetyn kysymyksen näkökulmasta. Tutkimusmenetelmä työssä on oikeusdogmaattinen ja sen tietoperusta pohjautuu oikeuskirjallisuuteen, oikeustapauksiin sekä lainsäädäntöön. Tarkoituksena on saada ajankohtainen ja selkeä katsaus henkilötodistelun merkityksestä ja arvioinnista rikosasiassa.

Työssä keskeisenä teemana on kertomuksen luotettavuuden arviointi, ja työssä sivutaan myös oikeuspsykologista näkökulmaa aiheen kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Henkilötodistelun arviointi on haastavaa, ja vaatii arvioivalta taholta kokemusta sekä erityistä osaamista, jotta mahdolliset virhearvioinnit voidaan minimoida. Tilanteessa, jossa asianosaisten kertomukset ovat niin sanotusti samanarvoisia ja yhtä mahdollisia, tuomitsemiskynnys on korkea ja se vaatii usein välillistä todistelua.

Lainsäädännössä todistajalausunnon luotettavuuden arviointi on jäänyt avoimeksi, koska kyseessä on yksittäistapauksiin liittyvä arviointi, jota käytännössä on mahdoton lailla säätää. Oikeudenkäynnin pitäisi olla kaikille tasapuolinen, ja tämän saavuttamiseksi pitäisi edellyttää yhtäläistä ratkaisu- ja harkintakäytäntöä kaikissa tuomioistuimissa oikeusasteesta asiasta riippumatta. Keskeisenä tutkimustuloksena voidaan nähdä, että oikeudella on tällä hetkellä jo käytäntöjä, jotka edesauttavat kertomuksen arvioinnin luotettavuutta. Näiden tueksi voidaan hakea myös todistajanpsykologiaan liittyviä kokemussääntöjä mahdollisia virhearviointeja vähentämään.