Yksityishenkilön tuloverotus
Kuosmanen, Patrick (2023)
Kuosmanen, Patrick
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121437172
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121437172
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheeksi valittiin henkilön tuloverotus. Perusteluina aiheen valinnalle olivat kyseisen aihe-alueen niukka käsittely liiketalouden opintojen aikana ja sen tärkeys jokaiselle tuloja saavalle henkilölle. Koska aihe sellaisenaan olisi ollut hyvin laaja kokonaisuus, opinnäytetyössä päätettiin keskittyä vain tavallisen yksityishenkilön tuloihin. Samasta syystä myös tulojen käsittelyä jouduttiin rajaamaan ja näin ollen työssä käsiteltiin vain yksityisen henkilön ansiotuloihin kohdistuvaa verotusta.
Työ toteutettiin perinteisenä kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin jo olemassa olevia tietolähteitä ja tutkimustyötä. Työssä koottiin aiheeseen liittyen olennaisimpia asioita yhteen ja jäsenneltiin ne asialliseksi kokonaisuudeksi. Tiedonkeruussa hyödynnettiin tuloverotusta käsitteleviä teoksia, mutta pääosa teoriaosuuden tiedoista tulee Suomen lainsäädännöstä. Lopuksi työhön lisättiin kerättyjen tietojen pohjalta tehty havainnollistava osio asiakokonaisuudesta, jonka toivottiin selventävän aihekokonaisuutta.
Työn tavoite valitun aihealueen yksinkertaistamisesta sekä havainnollistamisesta saavutettiin. Vaikka aiheen laajuuden takia työn sisältö jäi pintapuoliseksi, ansiotuloverotusta havainnollistavat kuviot onnistuttiin toteuttamaan halutulla tavalla ja niiden avulla tavoitteeseen päästiin. Aihetta rajattiin ennen työn aloittamista paljon, mutta vieläkin tarkempi rajaus olisi voinut edesauttaa työn laadun parantamisessa. Myös rajauksen ulkopuolelle jätetyt tuloverotuksen osa-alueet, kuten esimerkiksi pääomatuloverotus, olisivat olleet hyviä ja tärkeitä tarkastelun kohteita. The topic of this thesis project was the income taxation of a private person. Before this project output the topic was delineated drastically leaving for example companies, entrepreneurship, and corporations out. It was chosen for its importance to everyone who make a living by working and because it is not largely included in the curriculum of Business and Administration.
The thesis was executed as a traditional literary survey. Pre-existing information and research material were used to create a basis for the thesis. Different works regarding income taxation were utilized but the most important source material was the Finnish legislation. Eventually, two visualization charts describing the income taxation process were added.
The objective to simplify and visualise the theme was accomplished. Although the theory section dealt with the topic in brief, the charts made it possible to reach the goal. The topic of the thesis had to be delineated but even more precise work in that area could have yielded improved quality in the work as well. In addition, the other relevant aspects of income taxation are as valuable subjects of study for further research as the one chosen for this thesis.
Työ toteutettiin perinteisenä kirjallisuuskatsauksena, jossa hyödynnettiin jo olemassa olevia tietolähteitä ja tutkimustyötä. Työssä koottiin aiheeseen liittyen olennaisimpia asioita yhteen ja jäsenneltiin ne asialliseksi kokonaisuudeksi. Tiedonkeruussa hyödynnettiin tuloverotusta käsitteleviä teoksia, mutta pääosa teoriaosuuden tiedoista tulee Suomen lainsäädännöstä. Lopuksi työhön lisättiin kerättyjen tietojen pohjalta tehty havainnollistava osio asiakokonaisuudesta, jonka toivottiin selventävän aihekokonaisuutta.
Työn tavoite valitun aihealueen yksinkertaistamisesta sekä havainnollistamisesta saavutettiin. Vaikka aiheen laajuuden takia työn sisältö jäi pintapuoliseksi, ansiotuloverotusta havainnollistavat kuviot onnistuttiin toteuttamaan halutulla tavalla ja niiden avulla tavoitteeseen päästiin. Aihetta rajattiin ennen työn aloittamista paljon, mutta vieläkin tarkempi rajaus olisi voinut edesauttaa työn laadun parantamisessa. Myös rajauksen ulkopuolelle jätetyt tuloverotuksen osa-alueet, kuten esimerkiksi pääomatuloverotus, olisivat olleet hyviä ja tärkeitä tarkastelun kohteita.