Maustajan vastuullisuusraportti
Paavola, Pauliina (2023)
Paavola, Pauliina
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121938489

Tiivistelmä
Maustaja on toiminut elintarvikkeiden sopimusvalmistajana yli 50 vuotta ja tuona aikana yritys on todistanut yhteiskunnassa, teknologiassa, elintarviketeollisuudessa ja toimintakulttuurissa mer-kittäviä muutoksia. Aivan viimeisimpinä asiakkailta ja eri sidosryhmiltä ovat lisääntyneet vaatimukset liiketoiminnan kannalta kestävään kehitykseen, vastuullisuuteen ja raportointiin liittyen.
Työn tavoitteena on koostaa yhteen, miten Maustajan johtoryhmä tulkitsee vastuullisuutta, miten vastuullisuus näkyy yrityksessä työn tuottamisen hetkellä, miten vastuullisuutta mitataan ja mikä olisi tulevaisuuden visio vastuullisuustyöstä Maustajalla. Tuotoksena saadaan raportointipohja, joka tulisi tukemaan seuraavaa strategiatyötä ja edistämään vastuullisuustoimenpiteitä tulevaisuudessa.
Tutkimusmenetelmäksi valikoitui laadullinen tutkimus. Työssä on hyödynnetty kirjallisuutta laajasti, asiantuntijapuheenvuoroja vastuullisuus seminaareista, henkilöhaastatteluita ja strategisen tiekartan pohjalta tehtyä työpajatyöskentelyä. Henkilöhaastattelut tehtiin yksittäin ja työpajat toteutettiin kahdessa eri ryhmässä johtoryhmälle.
Työ on osoittanut, että vastuullisuustoimenpiteitä on tehty hyvin paljon yrityksen sisällä kaikilla osastoilla jo tähän saakka ja näitä on tehty osittain huomaamatta oman päivittäisen työn ohessa. Näiden vastuullisuustoimenpiteiden raportointiin ei toistaiseksi ole ollut käytössä riittävää resurssia kokoamaan yhteen tehtyjä toimenpiteitä tai viestimään tuloksista sidosryhmille eikä yrityksen sisällä, yksittäisiä irrallisia tietoja lukuun ottamatta.
Työn aikana on saatu kirjattua tärkeitä taustatietoja Maustajan johtoryhmän liiketoimintastrategian päivitystä varten. Näiden tietojen perusteella saadaan vastuullisuustoimia siirrettyä operatiivisen toiminnan osaksi helpoimmin strategian kautta jalkauttamalla. Johtoryhmälle jäi kuitenkin vielä jatkotoimenpiteitä vuoden 2024 alkuun suoritettavaksi. Näistä jatkotoimista esimerkkinä kaksoisolennaisuusanalyysi, joka tulee koskemaan pk-yritysten CSRD- raportointia vuoden 2026 jälkeen. Lisäksi nykyisten vastuullisuus mittareiden objektiivinen arviointi ovatko tämänhetkiset mittaustulokset riittäviä ja tarjoavatko ne relevanttia tietoa yritykselle tulevaisuudessa muuttuvassa ympäristössä.