Työterveyshuollon laatu. Kuopion Työterveys Oy:n henkilöstön mielipiteitä toimivasta toimintajärjestelmästä
Kantanen, Tiina (2024)
Kantanen, Tiina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202403194727

Tiivistelmä
Koulutusala
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
Tutkinto-ohjelma
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma
Työn tekijä
Tiina Kantanen
Työn nimi
Työterveyshuollon laatu - Kuopion Työterveys Oy:n mielipiteitä toimivasta toimintajärjestelmästä
Päiväys 28.1.2024 Sivumäärä/Liitteet 51/2
Toimeksiantaja/Yhteistyökumppani(t)
Kuopion Työterveys Oy
Suomessa eletään sosiaali- ja terveysalalla suuressa murroksessa. Toimintaa ja palveluja yleisesti tarkastellaan kriittisesti ja kilpailu alalla on kovaa. Kilpailussa pärjäämisen edellytyksenä ovat laadukkaat palvelut, jotka ovat suunnitelmallisia ja ne pystytään etukäteen osoittamaan esimerkiksi yrityksen toimintakäsikirjan avulla. Tämän opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite oli tuoda tietoa Kuopion Työterveys Oy:lle uuden toimintakäsikirjan luomisen pohjaksi.
Opinnäytetyössä käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Työn tutkimusosa oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin IMS- toimintajärjestelmän sisältöä deduktiivisen sisällönanalyysin menetelmällä. Toisessa vaiheessa tehtiin ryhmähaastattelut Kuopion Työterveyshuolto Oy:n henkilöstölle. Tavoitteena oli saada henkilöstön mielipiteitä sekä käytöstä poistuneesta IMS- toimintajärjestelmästä että toimivasta toimintakäsikirjasta. Ryhmähaastattelut analysointiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Tutkimukseen osallistui kolme (3) työterveyslääkäriä ja (3) työterveyshoitajaa.
Tutkimuksessa nousi esille, että IMS- toimintajärjestelmä ajateltiin olevan erinomainen työkalu työterveyshuollon työssä. IMS- toimintajärjestelmän koetiin yhtenäistävän työn tekemistä sekä samalla takaavan tasavertaiset työterveyshuoltopalvelut. Haastattelujen ja teoriapohjan perusteella onnistuttiin saamaan tietoa, joka auttaa Kuopion Työterveys Oy:n toimintakäsikirjan työstämistä. Ryhmähaastattelut saivat henkilöstön innostumaan aiheesta ja toimintakäsikirjan yhdessä tekemisestä. IMS- toimintajärjestelmän toimintakäsikirjaa pidettiin hyvänä ja sen kaltaista halutaan tavoitella myös uuden toimintakäsikirjan luomisessa. Kuopion Työterveys Oy lähtee työstämään uutta toimivaa toimintakäsikirjaansa tämän opinnäytetyön tuoman tiedon pohjalta.
Avainsanat
Työterveys, laatu, laadunhallinta, laatujohtaminen, laatukäsikirja, toimintajärjestelmä, toimintakäsikirja