HR-asiantuntijan työn kehittäminen media-alalla
Takanen, Anna (2024)
Takanen, Anna
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404156576

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää HR-asiantuntijan työtä yrityksessä x media-alalla. Toteutus tapahtui oppimispäiväkirjan muodossa tammi-maaliskuussa 2024 kahdeksan raportointiviikon aikana ja sen tavoitteena oli kuvata päivätasolla työtehtäviä ja vastuualueita. Jokaisen raportointiviikon päätteeksi analysoin laajemmin esiin noussutta teemaa tarkemmin teoriapohjaa hyödyntäen. Viikkoanalyysien aiheet olivat teemoja strategisen henkilöstöjohtamisen ja hallinnollisen henkilöstöjohtamisen puolelta.
Aiheina olivat motivointi, palkitseminen ja sitouttaminen, kouluttautumisvapaiden seuranta ja prosessin kehittäminen, valmentava esihenkilötyö ja vuorovaikutus työyhteisössä. Näiden lisäksi analysoin myös tarkemmin viikon päätteeksi työnantajakuvaa, tunneälyn merkitystä työyhteisössä, työn imua ja sisäistä motivaatiota sekä esihenkilön roolia uudistumisen ja osaamisen johtamisessa.
Oppimispäiväkirjan tavoitteena oli raportointiviikkojen ajan huomioida yrityksen x työsuhdetiimin kehitettäviä työtehtäviä ja tarvittaessa yhtenäistää prosesseja. Lisäksi opinnäytetyön tavoitteena oli myös kehittää kykyjäni toimia oman ja tiimin työtehtävien kehittämisessä sekä uusien prosessien luomisessa.
Opinnäytetyön pohjalta kävi ilmi, että useita pieniä prosesseja on mahdollista lyhyessäkin ajassa tehostaa ja kirkastaa. Suurien prosessien osalta liiketoimintayksiköiden sisällä tiimien läpi kulkevat prosesseja on myös mahdollista kehittää ja selkiyttää. Opinnäytetyön aikana itsenäinen työskentely, yhdessä tekemisen taidot, työn suunnitelmallisuus ja oman työn arviointitaidot kehittyivät selvästi. Konkreettisia kehittämistehtäviä, joiden kehittäminen jatkuu opinnäytetyön jälkeenkin, on journalististen yksiköiden vuosikellon laajentaminen. Tällä on suurempi merkitys tiimin osaamisen jakamisen ja tuuraussysteemin luomisessa. Lisäksi kesätyöntekijöiden työsuhdetietojen hallinnoin kehittämistyö jatkuu edelleen, jotta tietojen seuranta olisi entisestään sujuvaa ja tehokasta.