Terve ja hyvinvoiva tulevaisuus (Heawell) : T&K-ohjelma terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä Varsinais-Suomessa 2007-2009
Editoija
Saarikoski, Mikko
Toivonen, Heini
Turun ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-216-113-0

Tiivistelmä
Turun ammattikorkeakoulussa on vuonna 2009 käynnissä viisi monialaista tutkimus- ja kehitysohjelmaa. Ohjelmat toimivat alueellisen innovaatiotoiminnan välineinä suuntaamalla resursseja strategian mukaisten tavoitteiden toteuttamiseen. Kokonaisuutena tutkimus- ja kehitysohjelmat tähtäävät tulevaisuuden tarpeiden ennakointiin ja tuottavat parhaimmillaan aivan uusia ratkaisuja, innovaatioita ja toimintamahdollisuuksia alueen toimijoille. Kehitysohjelmaan kuuluvat projektit puolestaan pureutuvat tyypillisesti yksittäisten tuotteiden, palvelujen tai prosessien kehittämiseen. Tässä julkaisussa esitellään tutkimus- ja kehitysohjelma kokonaisuutena sekä projektit, joiden avulla kokonaisuutta toteutetaan.
Terve ja hyvinvoiva tulevaisuus (HEAWELL, Healthy and wellbeing future) -ohjelma tähtää terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Varsinais-Suomessa. Ohjelman tavoitteena on uuden, terveyteen liittyvän tiedon ja uusien käytäntöjen tuottaminen soveltavan tutkimus- ja kehitystoiminnan avulla. HEAWELL kohdentuu ensisijaisesti terveysosaamiseen ja välillisesti palvelujen sisällön ja laadun kehittämiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään terveyden edistämiseen, ammattihenkilöstön ja kansalaisten terveysosaamisen edistämiseen sekä hyvinvointiriskien ennakointiin. Tässä julkaisussa esitellään lyhyesti vuosina 2007–2009 käynnissä olleet tai olevat HEAWELL-ohjelman projektit. Aiemmin päättyneet projektit on kuvattu yksityiskohtaisemmin jo omina julkaisuinaan tai Terveysala-tulosalueen T&K-toimintaa kuvaavan Tutkien terveyttä -vuosikirjan artikkeleina.