Omaohjaajuus Aapeluskodeissa : tasalaatuisen omaohjaajatyön perusta ja omaohjaajuuden perustehtävät arkityössä
Mäki, Kristiina (2024)
Mäki, Kristiina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052314752

Tiivistelmä
Merikratoksen Aapeluskodeissa todettiin syksyllä 2022 kehitystarpeena olevan omaohjaajuuden tehtävien aukikirjoittaminen sellaiseen käytännönläheiseen muotoon, josta jokainen neljän Aapeluskodin työntekijä voi ne helposti lukea ja sisäistää. Tämän lisäksi tarkoituksena oli muokata myös tiivistetty, jatkossa myös kilpailutuksiin liitettävä kuvaus Aapeluskotien omaohjaajatyöstä. Alunperin omaohjaajuuden työnkuvaa piti työstää tiimeittäin jo kevään 2023 koulutus- ja kehittämispäivässä, mutta erinäisistä toimeksiantajasta riippuvista syistä ko. päivä jouduttiin siirtämään ja lopulta perumaan kokonaan. Suunnitelma kehitystyön toteuttamiseksi muuttui alkuperäisestä siten, että aloitin koulutus- ja kehittämispäivän sijaan työstämään toimeksiantajan tehtävää yhteistyössä Aapeluskodeissa toimivan kasvatus- ja laatutiimin kanssa marraskuussa 2023, lopulta osallistaen kehitystyöhön kaikki neljä Aapeluskotia vakituisine henkilökuntineen ja omaohjaajineen.
Kehittämistyötä tehdessä eli omaohjaajuuden tehtäviä ja kulmakiviä aukikirjoittaessa huomioon piti ottaa myös kuluneena vuonna päivitysprosesin alla oleva yrityksen uusi strategia, yrityksen arvot, sekä työn laatua ohjaavat lastensuojelun sijaishuollon laatukriteerit. Apuna kehittämistyössä käytettiin vanhoja omaohjaajuuden materiaaleja, sekä aiemmin laadittua ohjaajan roolikarttaa. Päivitetyt omaohjaajan tehtävät kirjattiin suoraan lastensuojelun laatusuosituksiin kuuluviin, vuonna 2019 päivitettyjen sijaishuollon laatukriteereiden alle aihealueittain. Omaohjaajan päätehtävänä on kantaa päävastuu sijaishuoltoyksikköön sijoitetun lapsen arjesta, hoidosta ja kasvatuksesta.
Kaikki Aapeluskotien työryhmät osallistettiin pohtimaan yhdessä päivitystarvetta ja omaohjaajan työtehtävien mahdollisimman hyvää ja kattavaa kuvausta. Tämä toteuttiin omaohjaajatyötä koskevalla Webropol-kyselyllä. Myös kehittämistyön tulosten juurruttaminen ja arjen työhön sisällyttäminen on lähtökohtaisesti helpompaa tiimien ja työntekijöiden ollessa yhdessä aktiivisesti mukana pohtimassa omaohjaajan työnkuvaa jo alusta asti läpi kehittämistyön.