Hyvä valokuva visuaalisen markkinoinnin keinona
Vihavainen, Petri (2024)
Vihavainen, Petri
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024053119557

Tiivistelmä
Tämän asiantuntijuusartikkelin tarkoituksena oli tutkia hyvän valokuvan merkitystä visuaalisen markkinoinnin keinona. Kamerateknologian kehitys on mahdollistanut valokuvavirran lisääntymisen. Nykyisin meillä jokaisella on puhelimessa jo riittävän hyvä kamera jopa ammattimaisen sisällöntuotannon tarpeisiin, mutta hyvän kuvan tekemiseen vaaditaan myös muuta.
Valokuvan tekemisen kannalta keskeisiä teknisiä asioita ovat aukko, suljinaika sekä ISO-herkkyys. Näiden lisäksi keskeisintä on luonnollisesti itse valo ja sen hyödyntäminen. Tärkeintä on kuitenkin se, että valokuva täyttää tarkoituksensa.
Visuaalisella markkinoinnilla tarkoitetaan kuvalliseen muotoon tehtyä viestintää. Tarkoituksena on yrityksen brändin esittäminen visuaalisin keinoin. Visuaalista markkinointia voidaan hyödyntää muun muassa sosiaalisen median alustoilla, verkkosivuilla, mainosverkostoissa, videoalustoilla sekä sähköpostimarkkinoinnissa.
Artikkeliani varten haastattelin valokuvaaja Krister Löfrothia. Yrittäjän näkökulman artikkelille antaa Anniina Ervasti, joka kertoo kokemuksestaan valokuvauspalveluiden ostajana.