IT-tuen kehittäminen päivittäistavarakauppaketjussa
Minkkinen, Arttu (2024)
Minkkinen, Arttu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024121335676

Tiivistelmä
Opinnäytetyö on kirjoitettu päiväkirjamuotoisena työnä osana päivittäistavarakauppaketjun pääkonttorin IT-osastoa. Opinnäytetyön tavoitteena oli löytää organisaation sisäisen IT-tuen työtehtävistä kehittämiskohteita, joilla loppukäyttäjien tuen saanti helpottuisi.
Opinnäytetyön aikana parannuskohteita havainnoitiin toistuvista työtehtävistä sekä kollegoiden välisestä keskustelusta. Näistä kehityskohteista keskityttiin niihin, joiden toteuttaminen olisi mahdollista lähitulevaisuudessa.
Opinnäytetyön tuloksena toimeksiantajalle annettiin ehdotuksia toiminnan parantamiseksi. Yksi näistä ehdotuksista saatiin toteutettua seurantaviikkojen aikana, jonka myötä sen onnistuvuutta analysoitiin viikkoraporteissa ja loppuanalyysissä. Muut kehitysehdotukset on kirjattu mahdollisina tulevina kohteina kehittämistyössä.