Lapsen oikeusturva - asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu ja oikeudenkäynti huoltoriidan ratkaisumenettelynä

Abstract

Työn tavoitteena on käsitellä ja ilmentää lapsen asemaa sekä oikeusturvaa huoltoriidoissa vertaillen oikeudenkäyntiä ja asiantuntija-avusteista tuomioistuinsovittelua prosessina, sekä tarkastellen sovittelun ja oikeudenkäynnin kulkua lainsäädännön, sekä tuomarien käräjätuomarien näkökulmasta. Lähtökohtana työssä on tarkastella tilanteita, joissa vanhempien välinen erotilanne tai ristiriidat johtavat tuomioistuinkäsittelyyn. Tärkeimpänä menetelmänä työssä hyödynnetään oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia, sekä empiirisen tiedon keruumenetelmänä on hyödynnetty käräjätuomarien haastatteluja.

Lähtökohtana vertailulle on lapsen etu, jota pyritään työssä arvioimaan suomalaisen lainsäädännön, erityisesti lapsenhuoltolain (361/1983) sekä lapsen oikeuksien yleissopimuksen (1989) pohjalta. Työn viitekehys perustuu lainoppiin eli oikeusdogmatiikkaan. Työssä tarkastellaan sitä, kuinka lapsen ääni ja oikeusturva toteutuu ja miten lapsen etua tulisi tarkoituksenmukaisesti toteuttaa eri prosessien eri vaiheissa. Lapsen edun toteutumista vertaillaan oikeudenkäynnin ja asiantuntija-avusteisen tuomioistuinsovittelun prosesseissa.

Työssä tarkastellaan sovittelun eri vaiheita, sekä sovittelijan ja asiantuntija-avustajan roolitusta sovittelussa. Oikeudenkäyntien osalta tarkoituksena on avata prosessin kulkua, indispositiivisuutta ja dispositiivisuutta huoltoriidoissa, sekä sitä, miten edellä mainitut menetelmät vaikuttavat tuomarin toimivaltaan ja asiassa annettuihin ratkaisuihin. Työn pohjalta voidaan todeta, että sovittelussa korostuu joustavuus ja vanhempien välisen yhteistyökyvyn vahvistaminen, kun oikeudenkäyntimenettelyssä painottuvat muodollisuus ja erinäiset oikeusturvamekanismit.

Työn empiirinen osio koostuu käräjätuomarien haastattelujen pohjalta. Haastattelujen avulla pyritään tuomaan esiin sovittelijana ja käräjätuomarina toimivan virkamiehen näkemyksiä huoltoriidoista, sovittelun toimivuudesta huoltoriitojen ratkaisumenetelmänä, sekä lapsen edun toteutumista prosesseissa. Työssä tarkastellaan myös käräjäoikeuden ratkaisuja huoltoriidoissa huollon, tapaamisoikeuden, asumisen ja elatuksen näkökulmasta.

Johtopäätöksissä korostuu se, että lapsen edun mukainen arviointi edellyttää tuomioistuimelta perheen ja erityisesti lapsen yksilöllisen tilanteen arviointia, niin lapsen edun, kuin myös mahdollisen käsittelymenettelyn kannalta. Sovittelu saattaa olla kevyempi vaihtoehto oikeudenkäynnille, mutta oikeudenkäynti on tarkoituksenmukaisempaa tilanteessa, jossa lapsen turvallisuus edellyttää vahvaa prosessijohtoa tuomioistuimen viranomaisilta.